[CCF] OH6NIO CQWW SSB 2000 SOAB/A
Teijo Murtovaara
teijo.murtovaara@pp.inet.fi
Fri, 3 Nov 2000 00:37:11 -0000
Tässä tulokseni SSB-osasta. Hommaa ei saanut pyörimään ihan
alkuperäissuunnitelmien mukaan, koska kaikkea ei ehtinyt saada
ihan valmiiksi ennen kisaa, vaikka koko syksy on paiskittu hommia
aseman uudistamiseksi. Kakkosradiolla jouduin tyytymään 100W
tehoon, koska en ehtinyt saada sille linukkaa valmiiksi. Myös
20m:n tehonjakoboxi jäi hiukan kesken. Tällä kertaa ei jäänyt
yhtään aikaa nukkua ennen kisaa, joten lauantaina ei paljon
jaksanut kakkosradiota pyöritellä. Perjantai-illalla näytti jo siltä,
että kisaan ei olisi kahta radiota, mutta onneksi vika löytyi
ja vanha sotaratsu oli rivissä mukana. Yhdenkin radion kanssa oli
ihan riittävästi hommaa väsyneille aivoille. Iltaa kohti mentäessä
2. radiollekin alkoi jo löytyä käyttöä. 100W kuitenkin tuntui
usein liian heikolta. Lauantaina kusoja tuli tasaisen tappavaa tahtia,
mutta ei mitään hirveitä pile-uppeja. Japanin suunta oli koko kisan
ajan ihmeen vaisu etenkin 15m:lla. Myös alabandit tuntuivat
huonommilta, kuin viime vuonna. Kertoimissa jäin koko ajan
viime vuoden tuloksesta, mutta kusoissa olin edellä. Tuntui siltä,
että kohtalainen tulos olisi tavoiteltavissa. Sunnuntai kuitenkin
toi mukanaan sellaiset aurorakelit, että täältä kutosista ei saanut
pile-uppia pyörimään edes eurooppaan. Koko päivä oli käytännössä
pelkkää plokkausta. Kokeilin useita kertoja, josko pile-up alkaisi
pyöriä, mutta tulos oli aina nolla. Jouduin käyttämään ykkössettiä
plokkailuun, koska 100W:lla ei saanut kusoja mihinkään.
Usein oli vaikeuksia saada uusia kertoimia workituksi, vaikka
oli linukkakin mukana. Huvittavin esimerkki oli A61AJ 20m:lla,
joka normaalikeleillä olisi pitänyt tulla 100W:lla, vaikka biimi olisi
vähän väärässä suunnassa. Kun kommentoin, että jouduin
laittamaan linukan päälle, kun on niin huonot kelit, niin sain
huvittavan vastauksen "maybe you should put up a better antenna..."
Vastaukseni oli "well I have only 4 over 4. What would you suggest?".
Siihenpä kaveri ei enää osannut antaa kommenttia. Ei tainnut raukka
tajuta millaisia luonnonvoimia vastaan täällä taistellaan. Oli tuskallista
kuunnella etenkin kymppiä, kun ekoalfat ja italikilot veti sieltä
jenkkejä putkena, kun täällä ei kuulunut pihaustakaan niistä. Muutama
"big signal" tuli scatterina EU-suunnasta. Klusteriverkkokin lakkasi
lähettämästä vihjeitä lauantaiaamulla, joten siitä saatu hyöty jäi kovin
pieneksi. Kun vihjeitä alkoi taas tippua sunnuntaina, niin usein kävi
niin, että vihjattua asemaa ei joko kuulunut tai sitten se oli niin heikko,
ettei sitä pystynyt workkimaan. Paras tapa workkia olikin plokata bandeja
järjestyksessä 20/15/10 ja uudelleen alusta. Kympillä piste/QSO
jäi aika pieneksi, koska antenni oli vain 13m korkealla. Nyt se on
kuitenkin jo nostettu 39mh. CW-osaan mennessä saan kakkosradion
linukankin toimintaan ja muita pikkupuutteita vielä korjattua.
Tulipa tässä kisassa ainakin testattua uutta 15m:n stakkia, johon
täytyy olla aika tyytyväinen. Vielä kun saataisiin CW:lle kunnon kelit...
Teijo, OH6NIO
CQ WORLD WIDE DX CONTEST 2000
Call: OH6NIO Country: Finland
Mode: SSB Category: SOAB/A
BAND QSO QSO PTS PTS/QSO ZONES COUNTRIES
160 18 19 1.06 5 18
80 42 49 1.17 6 36
40 81 146 1.80 18 58
20 950 2499 2.63 29 100
15 1051 2664 2.53 31 98
10 552 1049 1.90 30 101
---------------------------------------------------
Totals 2694 6426 2.39 119 411 => 3,405,780
All reports sent were 59+15, unless otherwise noted.
Equipment Description: IC765 100W, TS830S+1kW
Antennas:
160m inv.v@33m
80m delta loop
40m 2L@21m(full size), 2L@33m(Cushcraft)
20m 4L/4L@23/36m, 3L@18mEU, 3L@28mJA
15m 5L/5L@33/42m, 5L@21mJA, 4L@28m
10m 5L@13m, 3L@12mEU
--
FAQ on WWW: http://www.contesting.com/ccffaq.html
Submissions: ccf@contesting.com
Administrative requests: ccf-REQUEST@contesting.com
Problems: owner-ccf@contesting.com