[CCF] FW: Scorepudotukset
jukka.klemola@nokia.com
jukka.klemola@nokia.com
Fri, 17 Nov 2000 15:25:02 +0200
Tiedoksi kaikille kun taas joku kyseli että miten tällainen
tarkkuustemppu tehdään.
Lisäsin Jarille myöhemmin että meillä kisoissa on tavallaan
monta eri kontestia.
Pelkän pileupin tai CW:n nopeuden taito ei ole kaikki kaikessa, vaan
esimerkiksi 40+ tuntia skarppaaminen ja suorituksen virheettömänä
pitäminen on yksi merkittävimmistä 'alikontesteista' ainakin
nykymuotoisessa CQWW:ssä.
minunkin omasta UBN filestä pystyi pari vuotta sitten näkemään että
tarkkuus kärsi aamuyöstä, varsinkin kisan loppupuolella mutta ihan
lopussa taas parani alun tasolle.
Enä en sellaista huomaa, kun varaudun moiseen mielen käyttäytymiseen.
Kaikki NOT SUREksi merkatut kusot ovat sellaisia että kysyin varmennusta
mutta en saanut viestiä takaisin eli poistelin lokista.
Joku saattaa olla poistettu siksikin että kun pyysin toistoa, tuli 2
mutta aina eri tavalla.. Niitäkin sakkiin mahtuu.
Aikaahan siihen tankkaamiseen menee mutta itse koen että se maksaa itsensä,
varsinkin CQWW kisassa.
Tästäkin huolimatta muistaakseni joku aito OHqso oli merkattu bad call'iksi
josta meni pisteitä koska asema ei ollut muita lokin lähettäneitä workkinut.
73,
Jukka
> -----Original Message-----
> From: Klemola Jukka (NMP/Salo)
> Sent: 17 November, 2000 13:09
> To: Jokiniemi Jari (NET/Helsinki)
> Subject: RE: Scorepudotukset
>
>
> jälkitöitä..?
> en lainkaan siinä mitassa kuin jotkut jo 80-luvulla
> kun olivat nauhoittaneet koko kisan ja kävivät kuso kusolta nauhaa läpi...
>
> Mulla oli muutama epävarma kuso joista poistin puolet lokista
> summanmutikassa ja toisen puolen jätin lokiin.
> Laitoin poistetut kusot eri failissa komitealle.
>
> Mun CW:n poistettujen kusojen file:
> ---
> 15CW 27-Nov-99 10:54 463 HA3OC 599 599 15
> 1
> ;not sure
>
> 15CW 27-Nov-99 14:44 889 I/OH2BAH 599 599 15
> 1
> ;NOT SURE
>
> 15CW 27-Nov-99 15:38 968 N2FF 599 599 05
> 3
> ;NOT SURE
>
> 15CW 27-Nov-99 16:43 1066 K6RM 599 599 03
> 3
> ;NOT SURE
>
> 15CW 27-Nov-99 17:03 1111 W0SA 599 599 04
> 3
> ;NOT SURE.. WORKED LATER 'AGAIN'
>
> 15CW 27-Nov-99 19:43 1322 AA8U 599 599 04
> 3
> ;not sure
>
> 15CW 28-Nov-99 07:22 1690 S92CW 599 599 36
> S9 3
> ;NOT SURE
>
> ; 28-Nov-99 19:54 : W4TE ANSWERED BUT GAVE NO ZONE..
>
> 15CW 28-Nov-99 20:36 2604 N6LHN 599 599 06
> 3
> ; 28-Nov-99 20:36 : INSISTED 06 FOR ZONE..
>
>
> ---
>
> Eli, kuten näet, otin yhden kertoimenkin pois.
> En tiedä miten kontestikomitea suhtautui fileen.
>
> Ei se tämän kummempaa ole; tällä oli vaikutusta luokkaa 0.2%,
> paitsi että esimerkiksi HA3OC olisi ollut ihan oikea kuso, sen tiedän
> nyttemmin.
> Tässä suhteessa parempi vara kuin vahinko.
>
> Työ tehdään kisassa.
> Jos alat näpelöimään lokiasi ja muuttelemaan kutsuja tai muuta,
> se tulee ainakin kaksin jos ei lähemmäs kolminkertaisena takaisin...
> eli joku fiksaus saattaa onnistuakin.
> Sille linjalle ei kannata lähteä.
>
> 73,
> Jukka
>
> > -----Original Message-----
> > From: Jokiniemi Jari (NET/Helsinki)
> > Sent: 17 November, 2000 12:02
> > To: Klemola Jukka (NMP/Salo)
> > Subject: RE: Scorepudotukset
> >
> >
> > Pam pam.
> >
> > Kuinka monta tuntia teit lokille jälkitöitä?
> >
> > -Jari
> >
> > > -----Original Message-----
> > > From: Klemola Jukka (NMP/Salo)
> > > Sent: 17. November 2000 10:49
> > > To: Jokiniemi Jari (NET/Helsinki)
> > > Subject: RE: Scorepudotukset
> > >
> > >
> > > Kiitos.
> > >
> > > Ja paukutetaan henkseliä !
> > > Fonella käsittääkseni myös; ainakin yli 2000 Q workkineista.
> > > Ja minä workin ilman nauhoitusta.
> > >
> > > 73,
> > > Jukka
> > >
> > > > -----Original Message-----
> > > > From: Jokiniemi Jari (NET/Helsinki)
> > > > Sent: 17 November, 2000 09:52
> > > > To: Klemola Jukka (NMP/Salo)
> > > > Subject: Scorepudotukset
> > > >
> > > >
> > > >
> > > > Kas pahalainen CQ WW CW 1999 ja uusin CQ Contest: OH0V roskaa
> > > > 0,4% (vai oliko se 0,3). Taisit ihan noin pikavilkaisun
> > > > perusteella napata OH TOP ONEN.
> > > >
> > > > -Jari
> > > >
> > >
> >
>
--
FAQ on WWW: http://www.contesting.com/ccffaq.html
Submissions: ccf@contesting.com
Administrative requests: ccf-REQUEST@contesting.com
Problems: owner-ccf@contesting.com