[CCF] FW: [CQ-Contest] Competing in the Daylight
jari.jokiniemi@nokia.com
jari.jokiniemi at nokia.com
Thu Oct 13 09:04:11 EDT 2005
Vanhan riidan uudelleenlämmittelyä.
Tästä ajatuksestahan koko luokkakiistely aikapäiviä sitten alkoi. Olihan se varmaan aika monelle vanhan polven kisailijalle ikävää, että kurja mutta suurilukuinen kansa ensimmäistä kertaa sai edes yhdessä asiassa vähän tasoitusta Isoihin Poikiin nähden. Alistustermit Spoon Fed, Packet Cheating ja Rules olisivat muuten toimineet ihan hyvin, mutta kun niitä pakettikäyttäjiä alkoi olla sen verran paljon, että ei niitä kaikkia pystytty mitenkään nujertamaan.
Niinpä jonkinsorttisena myönnytyksenä 80-luvulla amatöörien parissa käyttöönotetulle 60-luvun lopun teknologialle perustettiin Assisted-luokka. (Ensimmäiset dokumentoidut kokeet pakettipohjaisesta datanvälityksestä radioilla.)
Ei sillä tietysti saatu tasa-arvoa Huitsin Nevadan Pikku Pistoolin ja Karibian Saaren Ison Pyssyn välille. Mutta saatiinpahan edes keino jatkaa egotrippiä.
Olisi pikemminkin pitänyt perustaa Classic-luokka. Joka olisikin varmaan jo tähän päivään mennessä kuollut ilmeiseen tarpeettomuuteensa.
-Jari, OH3BU
>-----Original Message-----
>From: ccf-bounces at contesting.com [mailto:ccf-bounces at contesting.com]
>Sent: 13 October, 2005 15:24
>To: ccf at contesting.com
>Subject: [CCF] FW: [CQ-Contest] Competing in the Daylight
>
>Spottausapu onkin multiop kriteeri.
>
>Mikäettei.
>Saa nähdä mikä kanta voittaa.
>
>
>73,
>Jukka OH6LI
>
>>-----Original Message-----
>>From: cq-contest-bounces at contesting.com
>>[mailto:cq-contest-bounces at contesting.com] On Behalf Of ext
>Dave Lawley
>>Sent: 13 October, 2005 10:31
>>To: craig.n7or at gmail.com; CQ Contest Reflector
>>Subject: Re: [CQ-Contest] Competing in the Daylight
>>
>> >You can't pick and choose which technological advancements
>>are or are >not cheating.
>>
>>Hi Craig
>>
>>There are very many of us who are clear that packet is not just a
>>technological 'advancement', it is fundamentally not single-operator
>>because you have a whole host of packet users all finding
>stations for
>>you to work. It is more like multi-op than single-op.
>>
>>So, if you not going to have separate assisted and unassisted
>>categories in a particular contest, those using packet assistance
>>properly belong in the multi-op section. That's why we we're
>so opposed
>>to what DARC has done with WAE. It's a great shame, I used to
>enjoy the
>>contest and especially the QTCs, but no more.
>>
>>73, Dave G4BUO
>>_______________________________________________
>>CQ-Contest mailing list
>>CQ-Contest at contesting.com
>>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/cq-contest
>>
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF at contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
More information about the CCF
mailing list