[CCF] TX5C-kelin ennustaminen kahvinporoista!

Jari Perkiömäki jpe at uwasa.fi
Tue Mar 11 17:29:53 EDT 2008


Myöhäisiltaa,

Pertti OH5TQ kyseli tässä eilen, mistä kahvinporoista sitä TX5C-yökeliä 
15M:lle ennustelin. Kyllä asian taustalla on pitempiaikaista empiiristä 
havainnointia - ja puhdasta kristallipallotekniikkaa ;)

Jo vuonna miekka ja kypärä Teijo OH6NIO otti puheeksi tämän 
(muistaakseni) 15M:llä havaitsemansa ilmiön. Silloin pohdimme, pystyykö 
VOACAP:lla tuota ennustamaan. Ainakin tuolloin, kun pilkkuluvut olivat 
korkeammalla, minusta tuntui että VOACAP olisi saattanut ennusteissaan 
aavistella tuon avauksen olemassaoloa (se ei ollut selvää silloinkaan). 
Mutta kun samaa ilmiötä on säännönmukaisesti havainnoitu 
pilkkuminimissäkin eri kuukausina, niin tässä täytyy kallistua siihen 
johtopäätökseen, ettei VOACAP nähtävästi ole oikein hajulla asiasta.

Esimerkiksi eilisestä kelistä Jari OH6QU raportoi että 15M:n avaus 
Clippertonille alkoi suurinpiirtein 19 UTC ja kesti kolmisen tuntia 22 
UTC saakka. Jari sanoi kuulleensa myös paljon jenkkejä tuossa 
avauksessa. Hän välillä kuunteli 17M:äkin ja siellä TX5C kuului myös 
kohtalaisesti pelkällä 80M:n dipolilla n. 21-22 UTC saakka! 17M:n 
avauksen alkuhetkestä Jarilla ei ole varmaa tietoa, koska hän keskittyi 
kaatamaan 15M:n jenkkimuuria, siinä onnistumatta. Jos ei muuta keksi 
17M:lle, niin voisihan siellä tästä lähin päivystellä klo 19 UTC alkaen 
ja seurata Sodankylän magnetogrammin muutoksia. Asiasta lisää tuonnempana.

Joten 17M:n biimi- ja linukkamiehillä olisi saattanut olla helppokin työ 
workkia asema ko. bandilla eilen. Tai voihan olla että jenkkimuuri olisi 
ollut liian paksua sielläkin. Samaan aikaan Jari yritti kuulostella 
asemaa myös 20M:llä, mutta ei saanut sieltä havaintoja. Joten tämä 
yökeli tuntuisi suosivan yläbandeja: 17M:iä ja 15M:iä, ehkä 
mahdollisesti jopa korkeampia taajuuksia, kuka ties? Se että valitsin 
bandiksi 15M johtui siitä, että sieltä on täällä Vaasanseudulla kertynyt 
eniten kokemusta. Toinen tuore kokemus minulla oli CQ WPX RTTY -kisasta 
rapiat kuukausi sitten kun workin 15M:n singleä ja jo tuolloin 
XE-asemien voimakkaat signaalit yllättivät minut yöllä. Silloin jenkkejä 
ei tosin kuulunut kuin harvakseltaan ja huonosti. Eilen kuuluivat monien 
jenkkien signaalit.

Eilen TX5C:stä kuuluvuusraportteja tuli käsittääkseni Suomen 
länsirannikolta ja Ruotsin itäiseltä rannikkoseudulta pohjoisesta 
etelään. Joten yökeli saattaakin olla hyvin valikoivaa niin että se 
olisi tyypillisesti parhaimmillaan tällä alueella. Mutta on ennenkin 
huomattu tämän yökelin hyvin voimakkaat maantieteelliset erot pohjoisen 
ja etelän välillä (esim. OH6 - OH0). Siitä, miten hyvin yökeli leviää 
muualle Suomeen, minulla on huonosti tietoa. Ehkäpä tämän viestin 
lukijat voisivat valistaa meitä muita, jos ovat ilmiöön törmänneet.

Mikä sitten voisi selittää tämän ilmiön? Yhtä maallikkona kuin Pertti 
mieleen tulee kaksi asiaa. Yksi hypoteesi voisi olla tuo ilmaan 
heittämäni ajatus Auringon sijainnista isoympyrälinjalla. Se voisi 
varmistaa sen että ionisaatio on tähän suuntaan voimakkaimmillaan 
vasta-aseman päässä eli lähetyspäässä. Voimakas ionisaatio suosii 
ylätaajuuksien etenemistä.

Tuli tuosta vielä mieleeni yksi tapaus CQ WW CW -osasta 15M:n singlessä 
joku vuosi sitten. Kun kilpailu lähestyi loppuaan 24 UTC sunnuntaiyönä, 
alkoi JA-asemia kuulua hirmuisilla signaaleilla. Yhtä hölmistyneinä kuin 
minäkin, ei meinannut kusoja tulla, kun eivät varmaan uskoneet korviaan 
:) Jälkeenpäin voisi taas spekuloida ajatuksella, että Auringon 
suunnalla olisi ollut merkitystä, sillä Aurinko alkoi lähestyä 
isoympyrälinjaa silloinkin...

Mutta tuo "Aurinko isoympyrälinjalla" -hypoteesi ei kuitenkaan yksistään 
kelpaa selitykseksi. Tarvitaan myös napa-alueen ionosfäärin 
"oikeantyyppistä" virittäytymistä niin, että signaali jaksaa 
ylätaajuuksilla lopulta taittua tänne vastaanottopäähän, joka on 
pimeässä. Minusta näiden kahden ilmiön suotuisalla yhteisvaikutuksella 
asiaa voitaisiin selittää. Tosin se ei selitä sitä, miksi yökeli tuntuu 
olevan jokseenkin säännöllisellä(?) tavalla niin voimakkaan alueellista.

Jari OH6QU on seurannut viime aikoina napa-alueen kelin virittymistä 
tarkemmin riginsä ääressä. Hän on havainnoinut Sodankylän magnetogrammin 
X-komponentin (punainen graafi osoitteessa 
http://sgodata.sgo.fi/pub_mag/Realtime/magrtday.gif) liikkeitä. 
Sellainen syy-yhteys on mielestämme havaittu, että kun X-komponentissa 
tapahtuu voimakas muutos ylös- tai alaspäin, se voi trigata silloin 
mahdollisen kelipiikin USA:n suuntaan yläbandeilla kuten 15M tai jopa 
korkeammallakin (varsinkin ilta-aikaan kun ionisaatio on siellä 
suunnassa voimakkaimmillaan). Havaintojen tekemistä WARC-bandeilla 
haittaa vireessä olevien antennien puute.

Jos tarkastellaan eilistä tilannetta, niin 18 UTC jälkeen X-komponentti 
alkoi taas loppujen lopuksi heittelehtiä hyvinkin voimakkaasti. Tuota 
graafia tarkastellessa täytyy katsoa, mikä on skaala (full scale). Tätä 
kirjoitettaessa se on 600 nT, joka on suht paljon. Jos graafissa näyttää 
olevan voimakkaita muutoksia mutta skaala onkin 50 nT, ei kyseessä ole 
kovin voimakas muutos. Skaalan suhteellisuus täytyy siis pitää mielessä, 
kun tuota graafia tarkastelee: esimerkiksi skaala 300-600 nT alkaa olla 
jo paljon; skaala 50-100 nT on suht rauhallista.

Eli näillä mietteillä eteenpäin - joku fyysikko-teoreetikko voisi 
varmaan jatkaa aiheesta faktapohjalta, me maallikot tyydymme vaan 
puhtaasti spekuleeraamaan :)

t. Jari OH6BG


More information about the CCF mailing list