[CCF] kotimaan kisojen lokisoftista
Juha Rantanen
oh6xx at sral.fi
Mon Mar 17 14:45:04 EDT 2008
Keinoja on monia kikkailla. Tuli vielä mieleen, että mikäli haluaa
käyttää kahta eri lokia niin työpöydälle voi kopoida Win-Test kuvakkeita
ja laittaa niiden taakse osoitus eri periodien lokeihin. Minulla on
täällä himassa joku muinaishistoriallinen läppäri, jolla testasin tuota
lokin avaamista niin se vei 8 sekuntia kun loki on valmiina. Tyhjän
lokin avaaminen ei vie aikaa sen enempää kuin master.scp-tiedoston
lataaminen, joka on vielä aivan turha tässä kisassa.
Minä myös käytin joskus aikoinaan tuota eri bandeille lokin loggaamista
kun ajoin NA:lla muutamia OH-kisoja. Se on ihan toimiva systeemi.
Kukin kikkailee tavallaan ja jokaisessa on tavassa on omat puolensa.
Joskus aikoinaan UHF:llä sai torstaitestissä ajaa laillisia dupeja niin
silloin laitettiin kutsun perään milloin pistettä milloin kauttaviivaa
jotta dupecheck toimisi. Niin kuin niitä ajettuja asemia ei muka olisi
muistanut ulkoa.
t. Juha OH6XX
J R wrote:
> Moi,
>
> Kaikki QSOt saa WinTestillä samaan lokiin tällä konstilla: - ajaa
> esim IOTA:n säännöillä, jolloin IOTA-koodin sijaan annetaan ja
> lokataan maakuntatunnus. - toisen periodin qsot logataan 20m ja 15m
> bandeilla lokiohjelmassa (CAT piuha pittää olla irti ;-). -
> Excel-jumpataan toisen perodin QSOT kohilleen ja lasketaan pisteet.
>
> Jos käyttää Juhan allamainitsemaa tapaa, voi sen toisen periodin
> lokin jo avata uuteen ikkunaan valmiiksi heti kisan alussa, siis
> WinTestejä voi olla useampia kuin yksi samaan aikaan auki. Kun
> periodi vaihtuu, pitää vaan disabloida avainnus eka periodin
> ikkunasta ja laittaa se toiseen aktiiviseksi. Jos kone on hidas
> lataamaan filejä, homma voi näin onnistua nopeammin.
>
> Tulipa mieleeni, että jos koneessa on useampia CW:n antoportteja ne
> voisi varmaan saada samaan aikaan aktiivisiksi, esim LPT ja
> sarjaportti ja ajaa niitä rinnan. Ittelläni on vain microHAM keyeri
> ja USB-porit, niin ei voi testata ...
>
> -Jami, OH7JR
>
>
>
>> Date: Mon, 17 Mar 2008 11:35:46 +0200> From: oh6xx at kolumbus.fi> To:
>> ccf at contesting.com> Subject: Re: [CCF] kotimaan kisojen
>> lokisoftista> > Moro,> > Pystyt ajamaan kisan vaikka Win-Testillä
>> NRAU-Baltic-kisan säännöillä. NRAU-Balticissa on sama sanoma, joten
>> sillä ajaminen onnistuu. Kikkailematta ei tietenkään selviä, vaan
>> periodin vaihdon yhteydessä joudut avaamaan uuden lokin, jotta
>> dupe-check ja kertoimien lasku toimii oikein. Kannattaa ennen kisaa
>> tehdä valmiiksi esim kalakukko_cw_per1.wtb ja
>> kalakukko_cw_per2.wtb, jotta lokin vaihto käy nopeasti. Testasin
>> juuri, että sen pystyy tekemään 10 sekunnissa kun tiedostot ovat
>> valmiina. Kisan jälkeen luot molemista tiedostoista Cabrillot ja
>> yhdistät ne yhdeksi tiedostoksi vaikka notepadilla. Win-Test ei
>> tietenkään laske pisteitä oikein, mutta SO2R ym. hilavitkuttimet
>> toimivat.> > t. Juha OH6XX> > > Juha Tuovinen
>> <juha.tuovinen at insalko.fi> kirjoitti: > > Kysymys tietäjille ja
>> arvaajille.> > > > > > > > Onko kellään kokemuksia tr4w ohjelman
>> käytöstä kotomaan kisoissa?> > > > > > > > Ilmeisesti tällä
>> hetkellä ei löydy yhtään valmiiksi toimivaa pc-ohjelmaa jolla vois
>> workkia kotimaan kisoja?> > > > > > > > (Ystävämme lahden toisella
>> puolella ovat tehneet omiin kisaformaatteihin ohjelman Log4U jolla
>> voi workkia heitin jultestiä ja paikallista månadtestiä.> > > >
>> Onko kukaan oh-kokeillut niitä? Voisko niillä nakuttaa esim
>> kalakukkelia?)> > > > > > > > Jotenkin ymmärsin että Ristokin on
>> kyllästynyt UU-lokiinsa ja lyönyt pc:nsä kiveen..> > > > > > > >
>> Ajattelin pitkästä aikaa uhrata kaksi tuntia elämästä turhuuteen ja
>> tulla workkimaan kotomaan kisaa valikoivasti kuten Hannu
>> ohjeisti..> > > > > > > > Asiallisia kommentteja kumartaen> > > >
>> Juha> > > > oh1jt> > > > > > > > > > > > > > > > > > > >
>> _______________________________________________> > CCF mailing
>> list> > CCF at contesting.com> >
>> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf> > > > > >
>> _______________________________________________> CCF mailing list>
>> CCF at contesting.com>
>> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
> _________________________________________________________________
> Express yourself instantly with MSN Messenger! Download today it's
> FREE! http://messenger.msn.click-url.com/go/onm00200471ave/direct/01/
> _______________________________________________ CCF mailing list
> CCF at contesting.com http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
>
More information about the CCF
mailing list