[CCF] SAC - toinen kanta

timo.korhonen at elisanet.fi timo.korhonen at elisanet.fi
Wed Aug 5 15:44:23 PDT 2009


Moro

Kiitos Pete kommentistasi, se on aivan yhtä hyvä, perusteltu ja
oikeutettu kuin minun tai jonkun muunkin.

Ymmärrän hyvin tuon näkökannan yksilön näkökulmasta.

Oma näkemykseni on SAC:sta se, että kyseessä on vain
ja ainoastaan maaottelu, jossa kokonaistulos ratkaisee.
Tämän vuoksi suosin AB-luokkia tai M/S ja M/M.

Sitten on erikseen esim CQ WW, jossa kisaillaan henkilökohtaisella
pohjalla ja kaikki eri luokat ovat tärkeitä ja arvokkaita.

SAC nykymuodossaan ( ja sellaisena se varmaan myös säilyy ) on
paljolti F1-napin painamista. Klusteristakaan ei ole apua, koska
kaikki vihjeet ovat Skandeista ( toisaalta en ole kovinkaan innostunut
klustereiden käytöstä kisoissa, mutta pakko mikä pakko multiopeissa )

SAC on hyvää harjoitusta kerroinsiirroille, ei tietenkään single bandissa,
mutta kylläkin AB:ssä ja multiopeissa.

Mutta kuten alussa sanoin, kaikki mielipiteet ovat yhtä oikeita, jos joku
haluaa kilpailla single bandissa niin tietenkin se on OK.
Halusin vain painottaa maaottelupisteiden merkitystä.

Hyviä kisoja kaikilla, luokasta riippumatta.

Timo
OH6GLE
PS mihis luokkaan Pete ilmoittaudut?



pete [pete at radiola.fi] kirjoitti: 
> Moro,
> 
> Kommentoisin hiukan eri kantilta tuota SAC:ta. Oikeastaan  heräsin 
> tuosta Timon fin-hameelle lähettämästä viestistä, mutta koen tämän silti 
> paremmaksi foorumiksi jatkaa keskustelua.
> 
> Olen aina ihmetellyt mikä siinä on niin hienoa, että väkisin yritetään 
> vääntää kaikki siihen soab-luokkaan. Siis mielestäni se _muka_ maaottelu 
> jossa lasketaan kaikkien pisteet yhteen on täysin väärä ja 
> keinotekoinen. Poistakaa samantien kaikki muut luokat jos yhteispisteet 
> ainoastaan merkitsevät!
> 
> Kyseessä on kuitenkin kilpailu ja mielestäni aidommin se tulee 
> yksilötasolla esille jos jokainen yksittäinen osallistuja _kilpailee_ 
> luokassa jonka kokee mieleisekseen tai jossa voi mielestään pärjätä. 
> Siis muutenhan maaottelu voidaan vaikka suoraan kilpailla siinä, missä 
> maassa on eniten luvanhaltijoita tai liitossa jäsenia tms. 
> Nykytilannehan vastaa vähän sitä, jos kaikki pikajuoksijat, maratoonarit 
> ja kaikki siltä väliltä houkuteltaisiin juoksemaan niin pitkälle kuin 
> jaksavat ja pelkästään yhteiskilometrit laskettaisiin.
> 
> Siis ehdottomasti pitäisi kilpailla siitä, kuinka monta luokkavoittoa 
> eri maihin tulee. Katsokaapa vaikka edellisvuosien tuloksia, siellä on 
> soab lopo, single band ja qrp-luokissa voittajia yllättävän paljon 
> Norjastakin. Itse arvostan näitä henkilökohtaisia voittoja huomattavasti 
> enemmän kuin turistiluokassa soab-luokassa muutamia kusoja pitäneiden 
> määrää maittain. Mitä kilpailuhenkisyyttä siinä sitten muka on?
> 
> Ainoa perustelu jonka tässä soab-suosimisessa on, on se että 
> oletettavasti siinä yhteiset kusomäärätkin voivat olla korkempia kuin 
> vastaavassa määrässä single band lokeja. Ja siten Skandinavian 
> ulkopuolisilla asemilla on hiukan enemmän workittavaa. Se ei silti 
> mielstäni saisi olla määräävä tekijä.
> 
> Jonakin päivänä saan ehkä oman asemani valmiiksi, se tarkoittaa sitä 
> että valitulle bandille on kilpailukykyiset antennit. Ja niillä 
> tietenkin on tarkoitus osallistua CQWW:n singleband-luokkaan ja mikäs 
> sen parempaa testausta siihen on kuin ajaa SAC singlebandina.
> 
> Tämä todellakin edustaa ainoastaan omaa mielipidettäni ja tiedän 
> kuuluvavani sen kanssa olemattoman pieneen vähemmistöön. Ajattelin 
> kuitenkin jakaa mielipiteeni jos vaikka joku muukin sen ymmärtäisi.
> 
> Olen jo aiemmin harkinnut oman luokkakilpailun julkaisemista SAC:n 
> sisällä, mutta arvelin sen vaan herättävän närkästystä. Onhan siinä 
> riski että ne  tärkeät yhteispisteet vähenevät ja rakas länsinaapurimme 
> taas meidät "voittaa".
> 
> 73 de pete
> oh3mep
> 
> 
> _______________________________________________
> CCF mailing list
> CCF at contesting.com
> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
> 


-- 




More information about the CCF mailing list