[CCF] Huijarit häpeäpaaluun!

Seppo Sisatto Seppo.Sisatto at uta.fi
Mon Aug 31 22:58:50 PDT 2009


Arvoisat kilpaveikot!

Lienemme etenemässä kivulloista tietä kohti
parempaa kilpailusääntöjen noudattamista. Tosin
sillä saralla maalia ei vielä näy. Tehdyt toimet
ovat enemmänkin lähtölaukaus parannuksiin - niin
ainakin toivon.

On vaikea ymmärtää, että emme pidä sääntöjen
noudattamista itsestäänselvyytenä. En ryhdy tässä
luettelemaan huijausmenetelmiä - niitä on käydyissä
keskusteluissa tullut jo esiin monelaisia. Toisaalta
kyllä ihmettelen esimerkiksi CQ WW:n käytäntöä,
jossa huijareiden tuloksia vain puuttuu ilman, että
syytä poisjäämiseen perustellaan.

Kilpailumme ovatkin osanottajan näkökulmasta kaikkea
muuta kuin läpinäkyviä. Hämärä peittää tuloksia koskevan
päätöksenteon.

Panostuksemme kilpailuasemaan tai osallistumiseen
harvinaisesta QTH:sta ovat taloudellisesti merkittäviä.
Jo em. syistä pitäisi huijareita - oli sitten kysymys
esimerkiksi klusterin käytöstä (koskee myös teksti-tv:ssä
näkyvää infoa), ylitehosta, apuoperaattoreista single op.
luokissa, puheluista tutuille lisäkertoimien saamiseksi jne.
- kohdella hylkäämisen lisäksi esimerkiksi osallistumiskielloilla
ja huijareiden nimien näkyvämmällä julkistamisella. Toki tiedän,
että jälkimmäinen on jo kova ase mutta sellaisia tarvitaan,
jos radioamatöörikilpailuille halutaan arvostusta.

En usko nopeisiin parannuksiin, mutta jatkuva huijaamisesta
keskustelu ehkä pelottaa heikkohermoisemmat huijarit riviin.
Loput jatkavat kuten ennenkin näkemättä toimissaan mitään
väärää. Voi P-kele!

Silti mukavaa kisasyksyä itse kullekin!

Seppo OH1VR

PS. Olinhan CQ WW CW:ssä minäkin: VP9I oli toinen maailmassa
SB 20 LP -luokassa. Turpiin tuli pahasti C6AKX:ltä mutta
selitän sitä tietysti n. 1000 km pohjoisemmalla sijainnilla.
Selityshän pitää aina olla.


More information about the CCF mailing list