[CCF] Ehdotus OH2HQ:sta

timo.korhonen at elisanet.fi timo.korhonen at elisanet.fi
Thu Jul 16 11:58:48 PDT 2009


Terve kaikille

IARU kontesti on ohi ja mukana oli myös OH2HQ nopeasti kerätyllä joukkueella ja
kuitenkin suhteellisen mukavalla tuloksella ottaen huomioon tietyt tekniset ongelmat
ja osa-aikaiset operaattorit.

Käsittääkseni IARU on ainut kilpailu, jossa liitot ovat suoraan osallisina. Eli liitot
päättävät osallistuuko heitä edustava asema kilpailuun ja kuka järjestelyt saa hoitaa.

Viime vuodet järjestelyt on hoitanut CCF, joka toimii SRAL:in HF kilpailumanagerina.

Ehdotan, että OH2HQ:sta tehdään vuosittainen, liiton toimintasuunnitelmassa mukana oleva
projekti. Kilpailuun yhdistetään myös CCF:n "kesäpäivät" joihin voi niin sovittaessa osallistua
kaikki kilpailutoiminnasta kiinnostuneet.

Ajatukseni on, että valitaan OH2HQ Board of Directors, joka organisoi ja koordinoi OH2HQ
operaatiota. Halukkaat asemat ja operaattorit kertoitetaan jo hyvissä ajoin talvella.

Lähtökohtana pidettäisiin 12 asemaa, 1 per bandi ja mode. Jokaisella asemalla olisi
vähintään kaksi operaattoria. Lisäksi sovittaisiin back up asemat, mikäli ilmenee teknisiä tai muita
ongelmia. Asemilla pitäisi olla ns in band kerroin mahdollisuus, joko support asema vaikkapa
Acomin kommutaattorilla tai muu vastaava systeemi.

Tämä porukka sopisi käytettävän yhtenäisen lokisoftan, jonka testaukset suoritettaisiin hyvissä
ajoin ennen kisaa, ei edellisenä perjantaina.
Asemille laadittaisiin keliennusteet ( nytkin oli ) ja selkeät workkimissuunnitelmat.
Sovittaisiin kerroinsiirron periaatteet ja muut operoinnin speksit.

Asemat valittaisiin etelä ja keski-suomesta.

Kilpailuhan päättyy sunnuntaina klo 15 SA. Tämän jälkeen operaattorit eri asemilta
matkaisivat yhteisesti sovittuun paikkaan ( jokin lomakylä Lahti-Jyväskylä akselilla ).
Muistitikuilla olevat lokit vedettäis yhteen ja tiedossa olisi alustava raaka score.
Ilta jatkuisi kisan läpikäynnillä, saunomisella, grillaamisella ja nokka qsoilulla.

Kun CCF:llä on jo loistava talvi risteily, niin tähän voitaisiin yhdistää myös
kesäaktiviteettia. Loppu karonkkaan voisi mielestäni osallistua myös muut
kontestitoiminnasta kiinnostuneet vaikka eivät OH2HQ asemilla olisikaan.

Tässä tällainen ajatuksen juoksu, tyrmätkää vapaasti.

Kesä(terä) terveisin

Timo


-- 




More information about the CCF mailing list