[CCF] Vaiheistetut dipolit alabandille

Jari Jokiniemi oh3bu at luukku.com
Fri Jul 31 08:37:36 PDT 2009


Kokeiltu on 80:n versiota Simpsiöllä 36-metristen mastojen varaan inverttediksi selkäsiiman varaan viriteltynä.

Ei kestänyt ylhäällä. Ei siellä mäellä oikein mikään muukaan tunnu kestävän. Eikä workkivan kunnolla kahdella alimmalla bandilla. Teoriani on, että on liian pohjoisessa. Että tästä vähäisestä kokemuksesta ei voi paljoa päätellä. 

Sen sijaan voi pikkaisen ekstrapoloida muista kokemuksista. 

Yleisesti kokemukseni kahden elementin vaiheistamisesta on, että sillä saa jotain luokkaa 10 dB etutakasuhdetta tosi helpolla. Lähetysantennissa tarkoittaa, että muutama dB gainia tulee vähällä vaivalla. Koekaniinina siis paitsi edellä sanottu, niin myös vertikaalit 10/15/20 ja vertikaalikuunteluzydeemi topbandille. 

DX-kelpoisuus on kovin suhteellinen käsite. Kaikenlaisilla matalilla langoillakin ovat sitkeimmät sissit DXiä workkineet. Sisulla ja tuurilla. Omakohtainen epätieteellinen pileupeissa kuonoon ottoon perustuva näkemys on, että korkealla (40 m) oleva vaakadipoli on hyvä 80:n antenni. Sillä erottuu selvästi massasta. (Oispa vaan sellainen.) 80:n inverted V @23m on oman kokemusnäkemykseni mukaan just ihan sama kuin yksittäinen vertikaali samassa paikassa. Eli huono. Sanotuilla antenneilla on monta kertaa tullut jäätyä rannalle soittelemaan, kun isot pojat kirjaavat kuson lokiinsa ekalla kutsulla. Kirjallisuudesta tiedämme, että 80:n vaakadipoli abouttiarallaa samassa korkeudessa on havaittavasti parempi antenni. Joten voidaan sangen suoraviivaisesti päätellä, että 2 el vaiheistetut dipolit @0,3 lambdaa = @24m on melkoisella varmuudella jo aika hyvä 80:n dx-rysä. Siis ollessaan siihen suuntaan, mihin kusoa kiihkeästi haluaa. 

Joku mallinnusekspertti voisi tutkailla, kannattaako tietokoneen mielestä rakentaa 2 el @24m vai 1 el @40m. Minä ottaisin kyllä jälkimmäisen. 

-Jari

Juha Cederlund kirjoitti 31.07.2009 kello 14:28:
> Onkos kukaan kokeillut 40 tai 80 tuollaista antennia, molemmat dipolit
> syotettyna. ON4UN:n kirjassa kehutaan maasta taivaaseen jopa 0.3 lambdan
> korkeudessa pelaa DXkelpoisesti.
> 
> Syksy lahestyy eli oravien kiusana rakennellaan antenneja.
> 
> DX de Jussi OH3RF

http://www.kolumbus.fi/oh3bu/

...................................................................
Luukku Plus paketilla pääset eroon tila- ja turvallisuusongelmista.
Hanki Luukku Plus ja helpotat elämääsi. http://www.mtv3.fi/luukku


More information about the CCF mailing list