[CCF] CCF 2011

Seppo Sisatto Seppo.Sisatto at uta.fi
Thu Jan 14 20:45:37 PST 2010


Sirs,

OH3AG järjesti CCF:n vuotuisen tapahtuman
Tampereella 2001. Teimme viime vuonna CCF:lle
ehdotuksen tilaisuuden palaamisesta kymmenen
vuoden tauon jälkeen Tampereelle 2011 mutta
asia kaatui OHDXF:lle siirrettyyn päätösvaltaan.

Emme siis kokoonnu Tampereella 2011.

Vuosikymmeniä erilaisten tapahtumien järjestämisessä
mukana olleena olen oppinut, että seuraavan tilaisuuden
ajankohdan kertominen jo edellisessä kokoontumisessa
on ns. menestystekijä. OHDXF ei näytä sitä ymmärtävän
vaan tyrmäsi ehdotuksemme perusteluitta.

Ehdotankin CCF:n jäsenistölle CCF/OHDXF -allianssista
luopumista ja vuotuisten tapaamisten ohjasten
palauttamista niiden copyrightin omistajalle CCF:lle.

Väärinkäsitysten välttämiseksi korostan, että en
arvostele OHDXF:ää. Organisaatio tekee varmasti
ansioitunutta työtä omalla alueellaan.

Ehdotan perusteellista keskustelua asiasta CCF:n
seuraavassa vuosikokouksessa. En tyrmää yhteistyötä
OHDXF:n kanssa mutta päätösvalta pitää säilyttää
copyrightin omistajalla. Sitä ei voi luovuttaa tai
edes jakaa.

73, Seppo OH1VR

PS. Käytäköön tämä keskustelu riitelyttä asiallisin
argumentein.


More information about the CCF mailing list