[CCF] DXCC-päivitys VOACAP Onlineen

Jari Perkiömäki jpe at student.uwasa.fi
Sat Nov 13 02:12:45 PST 2010


Hei,

URL: http://online.voacap.com

tein pari päivitystä VOACAP Online -keliennustepalveluun. Nyt TX- ja 
RX-paikat on myös mahdollista valita DXCC-tyyppisestä QTH-luettelosta 
Google Maps -nuppineulojen siirtämisen ohella. Listattuna on yli 470 
paikkaa ja lähes tulkoon kaikki paikat on tarkistettu Google Maps -kartalta.

Joitakin kohteita ei Google Mapsistakaan löytynyt, kuten esim. kotoinen 
Märket mutta sitten koordinaatit on haettu muista lähteistä kaikissa 
tapauksissa. Joskus käy niin ettei listalta valitussa karttakohdassa näy 
mitään, mutta kun vaihtaa satelliittikuvanäkymään, niin Google Maps 
näyttää paikan silloin (erityisesti koskee pienempiä atolleja ja saaria 
maailman merillä). Hyvä lähtökohta palvelun käytölle varmaan onkin että 
ensiksi hakee listalta maan josta on kiinnostunut ja sen jälkeen 
nuppineuloja siirtämällä kartalla asettaa koordinaatit lopullisesti 
kohdilleen.

Tämän lisäksi on myös mahdollista syöttää TX- ja RX-kohtiin 
Maidenhead-lokaattori. Lokaattori kirjoitetaan "Name:"-kenttään ja sen 
jälkeen painetaan "Loc calc" -painiketta ja silloin vastaavat 
koordinaatit tulevat näkyviin omiin kenttiinsä.

Kaikki palvelun ennusteet ovat lyhyentien (short-path) ennusteita.

73 Jari OH6BG


More information about the CCF mailing list