[CCF] Kalakukko
timo.korhonen at elisanet.fi
timo.korhonen at elisanet.fi
Fri Apr 22 07:14:43 PDT 2011
Moi
Esa Korhonen [Esa.Korhonen at esju.com] kirjoitti:
> Moi.
>
> En ihan täysin ymmärtänyt miksi Timo OG9X sanoit että hyvä päätös SRAL:lta?
Ihan vaan sen vuoksi, että näen parempana ratkaisuna sen, että kaikki vuosittaiset kotimaan kilpailut olisivat osa
SM-sarjaa ja siten myös mahdollinen aktiviteetin nousu kohdistuisi myös niihin.
>
> No oli hyvä tai ei mutta mikään ei tunnu kehittyvän liiton kautta Ihan sama lakkauttaa kaikki nykyiset kisat.
Kisojen lopettaminen tuskin auttaa aktiviteetin kasvattamiseen.
>
> Jotain SM-tason sarjaa voisi saada aikaan jos kaikki persutuisi CCF:n eikä liiton hallintaan. Organisaatio on jo olemassa, riittääkö yhdistyksellä paukkuja ostaa pokaalit?
Onko CCF tehnyt ehdotusta SRAL:lle esim. SM-sarjan perustamista ja sen organisoinnista? Jos on, niin minkälaisen vastauksen on saanut?
Viime aikaisen kirjoittelun CCF:n nykytilaan muistaen, onko organisaatio todella olemassa?
OH7AB:n hallitus on itse tehnyt päätöksen, jolla peruutti Kalakukkokisan SM-arvon. Tieto on kuitenkin julkistettu SRAL:n bulletiinissa
16.4 sekä RA-lehden numerossa 4/2011 sivulla 31. Tämä on ristiriitaista tietoa, oliko OH7AB:llä etukäteen liiton päätös
SM-arvon myöntämisestä kilpailulle. Kansallinen lajiliittohan myöntää kansallisen mestaruuden järjestelyoikeudet ainakin muussa
urheilussa, miksei siis myös Radiosportissa?
>
> Hyvää Pääsiäistä itse kullekin.
Hyvää pääsiäistä ja aktiivista Kalakukko-kisaa ( loistavat järjestelyt )
>
> Esa OH7WV @BY4
Timo
OG9X
>
>
> -----Original Message-----
> From: timo.korhonen at elisanet.fi [mailto:timo.korhonen at elisanet.fi]
> Sent: 22. huhtikuuta 2011 18:00
> To: Contest Club Finlandia; Esa Korhonen
> Subject: Re: [CCF] Kalakukko
>
>
>
> Morjens
>
> Hyvä päätös SRAL:lta. Viimeaikaisen keskustelun tarkoituksenahan on ollut löytää
> keinoja aktiviteetin nostamiseksi kotimaan kilpailuissa ( ei vain yhdessä ).
>
> Joensuun porukka on kehitellyt erinomaisia ideoita, SM-arvo, uusia luokkia, laskea
> kynnystä osallistumiselle jne.
>
> Koska meillä on ollut nämä SSB ja CW-kiertopalkinnot jo vuosina, niin ehdotan, että
> lähdetään kehittämään tästä SM-sarjaa, Joensuulaisten ideoiden pohjalta.
> Kaikilla mukana olevilla kisoilla on SM-osakilpailuarvo, luokkia lisätään, säännöt
> yhtenäistetään, lokipakosta luovutaan ja palkinnot jaetaan kaikissa sarjoissa;
> Suomen Mestari, SM-hopea ja pronssi.
>
> Jos tällä saisimme kisojen mielenkiintoa ja etenkin osallistumista kasvatettua läpi
> vuoden, niin se toisi mukaan uusia kontestereita, joista varmaankin muutama siirtyisi
> myös kansainvälisten kisojen areenalle ja saataisiin pikku hiljaa meidän mätänevien
> ukkojen sekaan uutta voimaa.
>
> Kotimaan kisojen ei mielestäni tarvitse olla maailman parhaiten organisoituja lokien
> tarkastusten ja tulosten nopeuden suhteen. Näiden pitäisi olla paikka missä kilpailemista
> voi kokeilla ja harjoitella mahdollisimman helposti.
> Tämän vuoksi esim lokipakon poistaminen kaikista kisoista on ehdoton edellytys. Myös
> paperilokit tulee hyväksyä samalla perusteella.
>
> Ei tehdä kaikesta politiikkaa - tehdään asiat helpommaksi. Sitten tulee se ISO JYTKY !
>
> Timo
> OG9X
>
>
>
> Esa Korhonen [Esa.Korhonen at esju.com] kirjoitti:
> > Jaahas.
> >
> > Semmosta politiikkaa siis.
> >
> > Onkos ne mainostetut uudet hienot säännöt ja luokat kuitenkin sellaisenaan voimassa? Tuleeko jytky?
> >
> > Esa OH7WV
> >
> >
> > -----Original Message-----
> > From: ccf-bounces at contesting.com [mailto:ccf-bounces at contesting.com] On Behalf Of Ilkka Korpela
> > Sent: 22. huhtikuuta 2011 16:39
> > To: ccf at contesting.com
> > Subject: [CCF] Kalakukko
> >
> >
> > Moi
> >
> > Moni tietäneekin jo: fin-ham listalla oh7mn (oh7ab) ilmoitti,
> > että SM-statusta ei ole saatu harrasteemme kattojärjestöltä, joten
> > luvassa on ihan peruskalakukko vaan.
> >
> > Helpotus Kulloossa, ei tartte rakennella biimejä sunnuntaina, dipoleita
> > jos sais ylös.
> >
> > Hyvä SRAL!!
> >
> > ilkka, OH1WZ
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> >
> > --
> > Ilkka Korpela
> > http://www.helsinki.fi/~korpela
> >
> > _______________________________________________
> > CCF mailing list
> > CCF at contesting.com
> > http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
> > _______________________________________________
> > CCF mailing list
> > CCF at contesting.com
> > http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
> >
>
>
> --
>
>
> _______________________________________________
> CCF mailing list
> CCF at contesting.com
> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
--
More information about the CCF
mailing list