[CCF] FW: [3830] WPX SSB OH1F(OH1NOA) SOAB HP
Timo Klimoff
timo.klimoff at dnainternet.net
Mon Mar 28 03:35:52 PDT 2011
Tällaiset bileet tällä kertaa. Kelit olivat erinomaiset vähän joka bandilla,
mutta täältä ei vaan kusoja saanut aikaan. 15m:llä joutui antenniongelmista
johtuen antamaan runsaasti tasoitusta. Sunnuntaina siirryinkin sitten enempi
"DX-modelle". Hieman on itselleni mysteeri se, ettei pileup pyörinyt
ollenkaan kuin muilla. Esimerkiksi SJ2W workki lauantaiaamulla hyvän
jenkkipileupin 40m:llä, samaan aikaan itse en edes kuullut bandilla jenkkejä
muutamaa vaisua big gunia lukuunottamatta. Sepon tapaan 15m:llä kuuntelin
(yhdellä 4-elementtisellä yagilla) kun Tapani workki sujuvasti jenkkejä
joista itse en kuullut henkäystäkään.
Ennätykset menivät kertaheitolla uusiksi Suomessa ja maailmalla. Loistavan
kelin lisäksi kertoimiakin on ihan eri määriä kuin vielä edellisen maksimin
aikaan: omalla kusomäärälläni olisi 10 vuotta sitten workittu noin 850-900
kerrointa eli pelkästään operaattorista riippumaton kerroinkehitys nostaa
tuloksia reilusti yli 20% 2000-luvun alusta.
Mielenkiintoista kuulla miten OH10X vs OH8X kisassa kävi. Pasi vaikutti
ainakin olevan niskan päällä. SJ2W teki loistavan tuloksen Arkalasta
ostetulla Yaesulla :)
CW-osassa sitten taas uusia kujeita.
73 Timo OH1NOA, OJ0M
http://www.radio-sport.net/wpxssb11_post.htm
CQWW WPX Contest, SSB
Call: OH1F
Operator(s): OH1NOA
Station: OH1AF
Class: SOAB HP
QTH:
Operating Time (hrs): 36
Summary:
Band QSOs
------------
160: 13
80: 196
40: 611
20: 1265
15: 539
10: 66
------------
Total: 2690 Prefixes = 1077 Total Score = 6,995,115
Club: Contest Club Finland
Comments:
Found out that my 15m stack was not turning (pointed to East), couldn't work
as
much 15m as wanted.
Big boys beat me bad, but at least I did my personal best in WPX SSB :)
Propagation was excellent.
More information about the CCF
mailing list