[CCF] Suomen Mestaruus-Kalakukon CW-tulokset

Pohjois-Karjalan Radiokerho kalakukko at oh7ab.fi
Wed May 11 11:50:43 PDT 2011


*Suomen Mestaruus- Kalakukon CW-kilpailun tulokset*

CW-kilpailuun osallistui 65 eri asemaa, joista 48 lähetti lokinsa. Yhteensä
yhteyksiä pidettiin n. 4094 kpl, joista 3797 (93 %) tuli tarkastukseen.

Kilpailussa oli mukana asema kaikista 19 maakunnnasta, mutta kukaan ei
onnistunut workkimaan kaikkia maakuntia. Monen luokan voittaja ratkesi
taidolla tai tuurilla siten, miten sai maakuntia kasaan.

QRP-luokassa oli viisi osanottajaa ja Portable-luokassakin kolme!

Kelit eivät olleet parhaat mahdolliset keskellä päivää ja näin myöhään
keväällä. Neljäkymppiä oli kuitenkin hyvässä kunnossa. Ympäri maata ollut
hieno sää ja mökkikauden alku verottivat varmasti osanottajamäärää.



*Onneksi olkoon Suomen Mestarit*

Pohjois-Karjalan Radiokerho ry., OH7AB, haluaa onnitella seuraavia uusia
Suomen Mestareita:

Luokka a) eli Yleisluokka, yli 100 W *Jari Jussila, OH2BU*, Kirkkonummi
 Luokka b) eli Yleisluokka, 100 W tai alle* Ville Manninen, OH6QR*, Ähtäri
Luokka c) eli Perusluokka *Mikko Silvola, OH8FKU*, Raahe
Luokka e) eli Single band 80 m *Terho Ikäheimonen, OH6VP*, Lievestuore
Luokka f) eli Single band 40 m* Tapani Juhola, OH2LU*, Kirkkonummi
Luokka g) eli QRP-luokka *Jari Hakala, OH8WW*, Pattijoki
Luokka j) eli Portable.sarja *Jukka Tarvainen, OH4MFA (OG4T)*, Pieksämäki
Luokka k eli "Minun tuntini" *Olli Rissanen, OH2BBM/8*, Kiiminki

Onneksi olkoon voittajille!

OH7AB haluaa nostaa uusista Suomen Mestareista erityisesti Mikko Silvolan,
OH8FKU, jonka Perusluokan voittotulos olisi oikeuttanut hopeasijalle
Yleisluokan vastaavassa sarjassa. Veikkaamme, että Mikosta tulee lähivuosien
vakiovoittaja kotimaan kisoihín.


*Lopulliset tulokset kahden viikon päästä - tarkastusloki tulossa*

Nyt julkistettavat tulokset ovat ns. ennakkotulokset. Kilpailijoilla on nyt
kahden viikon ns. "protestiaika" tarkastaa kilpailutuloksensa ja pyytää
siihen muutosta. Mikäli löydät lokistasi tai tarkastusraportistasi
korjattavaa tai kysyttävää, lähetä viesti kerhon osoitteeseen
kalakukko at oh7ab.fi.

Kaikki myöhässä tulevat lokit lisätään lopullisiin tuloksiin.

Kaikille, jotka lähettivät lokinsa sähköpostilla, lähetetään vielä tänään
ns. tarkastusloki, joka sisältää analyysin jokaisesta yhteydestä. Mikäli
yhteydessä on ollut virhe, tarkastusraportti kertoo myös, mikä olisi ollut
oikea sana tai numero. Tarkastusraportti auttaa kilpailijaa tuloksensa
tarkastamisessa sekä oppimaan mahdollisesti tekemistään virheistä.

Kilpailun kaikki tulokset, tulosanalyysit sekä kaikkien lokinsa
lähettäneiden kilpailijoiden tarkastusraportit tulevat nähtäville kerhon
kotisivulle www.oh7ab.fi. Kilpailija voi näin verrata lokiaan vasta-asemien
lokeihin. Uskomme, että kilpailun osallistujilla on oikeus nähdä toistensa
lokit. Avoimmuus lisää luotettavuutta.


*Tulokset (lyhyt versio)*

*CW*

a) Yleisluokka, yli 100 W (”Ison tehon luokka”)

    1  OH2BU          Jari Jussila        UU    130    2560  Suomen
mestaruus kulta
    2  OH6CT          Olli Tuppurainen    PP    131    2505  Suomen
mestaruus hopea
    3  OH1F (OH1TM)   Timo Pohjola        SA    139    2455  Suomen
mestaruus pronssi
    4  OH1WZ (OH6KZP) Kim Östman          UU    127    2430
    5  OG1A (OH1JP)   Pentti Huovinen     VA    113    2280
    6  OH1B (OH1BOI)  Jari Talkara        VA    119    2275
    7  OH6MW          Ari Vepsäläinen     UU    113    2150
    7  OH5UX          Jaakko Rantala      KL    107    2150
    9  OH5NE          Orvo Arkko          EK    100    2130
    10 OH6RE          Ari Siltasalmi      KE    101    2115
    11 OH6XY          Hessu Ikäheimo      UU    36    1060


b) Yleisluokka, 100 W tai alle
    1  OH6QR          Ville Manninen      EP    120    2410  Suomen
mestaruus kulta
    2  OH8L (OH8LQ)   Jari Ojala          PP    129    2400  Suomen
mestaruus hopea
    3  OH5UFO (OH1TN) Reino Anttonen      PM    122    2390  Suomen
mestaruus pronssi
    4  OH6EI          Tomi Ylinen         EP    119    2315
    5  OH2T (OH2KW)   Arto Liimatta       UU    124    2285
    5  OH7BX          Pauli Laukkanen     UU    113    2285
    7  OG4T (OH4MFA)  Jukka Tarvainen     ES    113    2130
    7  OH4RW          Markku Säämänen     ES    110    2130
    9  OH3HTR         Kari Juntunen       KT     99    2095
    10 OH3MC          Harri Painilainen   KT    109    2080
    11 OH0RJ          Lasse Nikko         AL     91    2075
    12 OI3V (OH3LB)   Veikko Kuumola      EP    104    2010
    13 OH7FKV         Sebastian Ossi      PS     77    1780
    14 OH3MF/9        Rauno Aalto         LA     69    1655
    15 OH8KVA         Jarmo Blomster      PP     54    1530
    16 OH7MFO         Timo Ruotsalainen   PS     55    1440
    17 OH1TS          Antti Honkasaari    VA     53    1415
    18 OH1UP          Erkki Suikki        VA     51    1325
    19 OH2LNH         Pentti Rantala      UU     56    1285



c) Perusluokka
    1  OH8FKU         Mikko Silvola       PP    124    2400 Suomen mestaruus
kulta
    2  OH8JGQ         Tuomas Kepanen      PP      3     100 Suomen mestaruus
hopea


d) MultiMulti-luokka (asemien tai operaattoreiden määrää ei ole
rajoitettu)                               Ei osanottajia


e) Single band 80 m
    1  OH6VP          Terho Ikäheimonen    KE    65    1165 Suomen mestaruus
kulta
    2  OH2FHN         Leevi Valkeavirta    UU    36     825 Suomen mestaruus
hopea
    3  OH2GO          Erkki Lestinen       UU     7     250 Suomen mestaruus
pronssi


f) Single band 40 m
    1  OH2LU          Tapani Juhola        UU    63    1225 Suomen mestaruus
kulta
    2  OH8UV          Markku Korhonen      KU    59    1185 Suomen mestaruus
hopea
    3  OH5UQ          Paavo Miettinen      EK    57    1135 Suomen mestaruus
pronssi


g) QRP-luokka, teho 5 W tai alle
    1  OH8WW          Jari Hakala          PP    94    1920 Suomen mestaruus
kulta
    2  OH6DC/p        Jari Vainio          VA    71    1605 Suomen mestaruus
hopea
    3  OH3LS          Seppo Kaisko         PM    64    1590 Suomen mestaruus
pronssi
    4  OH8VQ          Markku Koponen       KL    44    1320
    5  OH5KUY         Ari Riikonen         ES    44    1205


h) Uusien amatöörien luokka (ensimmäinen lupa tullut 1.1.2010 jälkeen)
                                    Ei osanottajia


i) ”Second operator” – luokka (operaattorilla ei radioamatöörin pätevyyttä)
       Ei osanottajia


j) Portable/mobile-luokka (asema irti valtakunnanverkosta)

    1  OG4T (OH4MFA)   Jukka Tarvainen      ES    113   2130 Suomen
mestaruus kulta
    2  OH6DC/p         Jari Vainio          VA     71   1605 Suomen
mestaruus hopea
    3  OH4MCV/M        Osmo Kiiski          ES     15    450 Suomen
mestaruus pronssi


k) ”Minun tuntini” – henkilöille, joiden työskentelyaika on rajoittunut
yhteen tuntiin.
    1  OH2BBM/8        Olli Rissanen        PP     24    645 Suomen
mestaruus kulta
    2  OH6TN           Toni Kaartinen       EP     20    640 Suomen
mestaruus hopea

Check log
    1  OH1NX        Timo Salomaa
    2  OH6PA        Ben Nyberg





*Tulokset (pitkä versio)*



a) Yleisluokka, yli 100 W (”Ison tehon luokka”)

                        Mk Br  D Ne  M K N L X A  Y    P.    M80 M40
Hyv.     Tulos
1  OH2BU           UU 130 0 130 5 0 3 0 2 12 108  1240  17  16    1320
2560
2  OH6CT           PP 131 1 130 0 0 1 0 3 11 115  1265  15  16    1240
2505
3  OH1F (OH1TM)    SA 139 2 137 5 0 0 0 1  7 124  1335  14  14    1120
2455
4  OH1WZ (OH6KZP)  UU 127 0 127 3 1 0 0 2  6 115  1230  14  16    1200
2430
5  OG1A (OH1JP)    VA 113 1 112 3 0 3 0 1  3 102  1080  15  15    1200
2280
6  OH1B (OH1BOI)   VA 119 1 118 2 0 1 0 1  6 108  1155  14  14    1120
2275
7  OH6MW           UU 113 2 111 1 1 0 0 3  4 102  1070  12  15    1080
2150
7  OH5UX           KL 107 0 107 2 0 2 4 0  6  93  1030  14  14    1120
2150
9  OH5NE           EK 100 0 100 3 1 2 0 0  6  88   970  15  14    1160
2130
10 OH6RE           KE 101 1 100 1 0 0 0 0  3  96   995  14  14    1120
2115
11 OH6XY           UU  36 0  36 3 0 0 1 0  1  31   340   9   9     720
1060


b) Yleisluokka, 100 W tai alle
                        Mk Br  D Ne  M K N L X A Y    P.    M80    M40
 Hyv.    Tulos
1  OH6QR           EP 120 0 120 0 2 0 0 2 7 109  1170    16    15    1240
 2410
2  OH8L (OH8LQ)    PP 129 0 129 3 0 3 0 2 5 116  1240    14    15    1160
 2400
3  OH5UFO (OH1TN)  PM 122 1 121 3 0 1 0 0 5 112  1190    15    15    1200
 2390
4  OH6EI           EP 119 1 118 2 6 1 0 2 3 104  1115    15    15    1200
 2315
5  OH2T (OH2KW)    UU 124 1 123 1 0 5 1 3 9 104  1165    14    14    1120
 2285
5  OH7BX           UU 113 1 112 5 0 0 0 1 4 102  1085    14    16    1200
 2285
7  OG4T (OH4MFA)   ES 113 2 111 2 0 0 0 1 9  99  1090    13    13    1040
 2130
7  OH4RW           ES 110 1 109 2 0 2 0 2 5  98  1050    14    13    1080
 2130
9  OH3HTR          KT  99 0  99 0 0 3 0 0 1  95   975    14    14    1120
 2095
10 OH3MC           KT 109 1 108 3 2 3 0 4 2  94  1000    13    14    1080
 2080
11 OH0RJ           AL  91 0  91 1 0 1 3 1 5  80   875    15    15    1200
 2075
12 OI3V (OH3LB)    EP 104 1 103 2 0 0 0 1 5  95  1010    13    12    1000
 2010
13 OH7FKV          PS  77 0  77 1 0 1 0 2 4  69   740    13    13    1040
 1780
14 OH3MF/9         LA  69 3  66 1 0 2 0 3 2  58   615    13    13    1040
 1655
15 OH8KVA          PP  54 0  54 0 0 1 1 0 1  51   530    11    14    1000
 1530
16 OH7MFO          PS  55 0  55 1 0 0 1 2 1  50   520    13    10     920
 1440
17 OH1TS           VA  53 0  53 0 0 1 2 2 1  47   495    13    10     920
1415
18 OH1UP           VA  51 0  51 1 0 2 2 0 0  46   485     8    13     840
 1325
19 OH2LNH          UU  56 1  55 1 0 3 1 0 4  46   525     5    14     760
 1285

c) Perusluokka
                   Mk Br  D Ne  M K N L X A Y    P.    M80    M40    Hyv.
Tulos
1  OH8FKU          PP 124 0 124 3 0 1 0 2 6 112   200    15    15    1200
 2400
2  OH8JGQ          PP   3 0   3 0 0 0 2 0 1   0    20     0     2      80
  100

e) Single band 80 m
                   Mk Br  D Ne  M K N L X A Y    P.    M80    M40    Hyv.
Tulos
1  OH6VP           KE  65 1  64 1 1 1 0 2 3  56    605    14    0    560
 1165
2  OH2FHN          UU  36 0  36 1 0 2 0 0 1  32    345    12    0    480
825
3  OH2GO           UU   7 0   7 2 0 2 0 1 1   2     50     5    0    200
250


f) Single band 40 m
                   Mk   Br D Ne  M K N L X A Y    P.    M80    M40
 Hyv.    Tulos
1  OH2LU           UU   63 0  63 1 0 0 0 0 4  58    625     0    15    600
 1225
2  OH8UV           KU   59 0  59 0 1 0 0 0 3  55    585     0    15    600
 1185
3  OH5UQ           EK   57 2  55 2 1 0 0 0 3  49    535     0    15    600
 1135


g) QRP-luokka, teho 5 W tai alle
                                            Mk   Br D Ne  M K  N L X A Y
 P.    M80    M40    Hyv.    Tulos
1  OH8WW           PP   94 0  94 1 0 13 0 3 2 75    840    14    13
 1080    1920
2  OH6DC/p         VA   71 0  71 0 0  3 0 1 0 67    685    12    11
920    1605
3  OH3LS           PM   64 0  64 1 0  8 1 0 1 53    590    13    12
 1000    1590
4  OH8VQ           KL   44 0  44 1 2  1 0 2 1 37    400    11    12
920    1320
5  OH5KUY          ES   44 0  44 3 0  2 0 1 0 38    405    12     8
800    1205


j) Portable/mobile-luokka (asema irti valtakunnanverkosta)
                                            Mk Br  D  Ne  M K N L X A Y
P.    M80    M40    Hyv.    Tulos
1  OG4T (OH4MFA)   ES 113 2  111 2 0 0 0 1 9  99   1090    13    13
 1040    2130
2  OH6DC/p         VA  71 0   71 0 0 3 0 1 0  67    685    12    11
920    1605
3  OH4MCV/M        ES  15 0   15 0 0 0 0 2 0  13    130     8     0
320     450


k) ”Minun tuntini” – henkilöille, joiden työskentelyaika on rajoittunut
yhteen tuntiin.                                   Mk  Br  D  Ne  M K N L X A
Y      P.    M80  M40    Hyv.   Tulos
1  OH2BBM/8        PP  24  1  23  0 0 2 1 1 0 19    205     0    11
440    645
2  OH6TN           EP  20  0  20  0 0 0 0 0 0 20    200     0    11
440    640


Jossa:
Mk = Maakunta
Br = Bruttoyhteydet
D =  Dupet
Ne = Nettoyhteydet

M  = Virhe lähetetyssä numerossa
K  = Virhe lähetetyssä sanomassa
N  = Virhe vastaanotetussa numerossa
L  = Virhe vastaanotetussa sanomassa
X  = Hylätys yhteyde
A  = Ei lokia vasta-asemalta (10 p)
Y  = Hyväksytty yhteys (10 p)
Pis=Yhteyspisteet
Mk = maakunnat
Hyv=Hyvityspisteet
Tulos= Kokonaistulos


*Kiitokset*

Kilpailun järjestäjinä uskomme, että sekä mahtava osallistujamäärä, "Iso
Jytky", että tuloksien avoimmuus ja nopeus riittävät oikeuttamaan pitämään
kilpailua Suomen Mestaruus-kilpailuna. Toivomme, että nyt saatu kotimaisen
kilpailutoiminnan piristysruiske ei ole kaivoon kaadettua vettä vaan että
seuraavien kilpailuiden järjestävät vievät kukin kilpailemisen ilosanomaa
eteenpäin ylpeydellä ja kehittävät kilpailutoimintaa omalta osaltaan.

Tervetuloa K.S.Sainion muistokilpailuun nyt tulevana viikonloppuna.
Lämmittelemään.

Erityiset kiitokset Pohjois-Karjalan Radiokerhon hallitukselle että
tiimille; Masa, OH7MN, Petri, OH7FAE ja Jussi, OH7FQQ, m.fl jotka kukin
osaltaan tekivät parhaansa kilpailun onnistumiseksi.



Pohjois-Karjalan Radiokerho ry., OH7AB

Kilpailutoimikunnan puolesta
Jari, OH7RF/(OH2BU)


More information about the CCF mailing list