[CCF] Kalakukon SSB-tulokset valmistuneet!

Pohjois-Karjalan Radiokerho kalakukko at oh7ab.fi
Wed Apr 10 13:14:04 EDT 2013


Suomen perinteisesti suosituin kotimainen HF-kilpailu, Kalakukko, ajettiin
pääsiäismaanantaina 1.4.2013.

Lokeista löydettiin 140 (126 vuoden 2011 SM-Kalakukossa) eri tunnusta,
joiden varmuudella voi sanoa olleen mukana kilpailussa. Lisäksi löytyi 72
tunnusta, jotka olivat "busted", väärin kuultuja tai väärin lokiin
kirjoitettuja. Lokinsa lähetti 83 (79 vuonna 2011) kilpailijaa, joiden
yhteiskusomäärä oli 8668 (7097) yhteyttä. Kun kilpailussa pidettyjen
yhteyksien kokonaismäärä oli noin 11.530, (7797) tuli tarkastukseen siis n.
75 % (91 %) pidetyistä yhteyksistä. Rikoimme siis taas yhdessä kaikki
ennätykset!

Lokien tarkastuksessa noudatettiin perinteistä lempeää linjaa. Esim. jos
O-kirjain oli kirjoitettu 0 (nollalla), ei siitä sakotettu. Ei myöskään jos
I-kirjain oli lipsahtanut numeroksi yksi (1). Myös perinteiseen tapaan
hyväksyimme paperilokit ja kaikki maailman sähköiset formaatit.
Paperilokeja tuli seitsemän (7) kpl ja niiden muuttaminen sähköiseen
muotoon kesti yhteensä 54 minuuttia. Emme usko että kellään järjestäjällä
on varaa hukata näitäkään osallistujia. Parhaimmillaanhan 7 osallistujaa
merkitsee Sinulle yhteensä 28 lisäyhteyttä!

Voimme jälleen todeta, että Cabrillo on yliarvostettu. Löysimme ainakin 32+
eri Cabrillo-formaattia. Jokaisen erilaisen cabrillon työstaminen vaati
yhtä paljon aikaa, vaivaa ja tuskaa kuin tavallisen Excel-tiedoston
purkaminen. On tottakai hienoa, että yhä useammalla on mahdollisuus käyttää
Cabrilloa mutta Liiton tulevalla uudella kilpailuohjaajalla tulee olemaan
aikamoinen sarka kertoa, miten se Cabrillo oikeasti täytetään. Olimme
höveleitä tässäkin ja hyväksyimne erään luokkavoittajan Cabrilloon
maakunnaksi laittaman "DX" - muuten olisi joka kusosta tullut se viiden
pisteen sakko.

Erityisesti meitä lämmittää Liisan, OH6LC; kommentti lokissaan:

*Lokien vapaamuotoisuus madaltaa suuresti kynnystä osallistua kilpailuihin.
Gabrillo on varmaan kätevä kun sitä oppii käyttämään ja helpottaa
tarkastusta. Ajattelin vain antaa vähän pinnoja. Huomasin, että tämähän
ihan mukava kisa! (Liisa, OH6LC)
*

Kalakukon uusien sääntöjen mukaan asemaa ei rangaistu lähettämättömistä
lokeista. Jos pystyimme vahvistamaan, että lokissa mainittu asema
todellakin oli ollut äänessä - vaikka ei lokia lähettänyt - sai siitä
täydet kymmenen pistettä. Näinhän on kaikissa ulkomaisissakin kisoissa.
Kaikkien modejen tuloksien valmistuttua teemme analyysin tämän
sääntömuutoksen vaikutuksista tuloksiin.


*Ja sitten ne tulokset ....*

Kuninkuusluokan eli ns. "ison tehon luokan" voitti Jukka, OH2MA; jonka
voitto perustui paljolti hyvään 40m keliin ja kusomäärään. Jukka oli
lisäksi ainoa asema Päijät-Hämeestä (PH). Kusoissa toisena ollut OI7AX,
operaattorina Manu, OH7UE; kompastui kahteen asiaan: harvinainen tunnus
löytyi useasta lokista muodossa "OH7AX" ja lisäksi Manulta jäi ajamatta
kertaalleen se PH-kerroin, joten Jari, OH2BU; pääsi kiilaamaan toiseksi.
OH1F, operaattorina Timo, OH1TM/OH1MDR; ja OH0PM, op Pertti, OH2PM; jakavat
ainakin alustavasti neljännen sijan.

Yleisluokan pienen tehon luokan, 100W, voitto jälleen Jari, OH8L; ennen
OH9W-tunnuksella mukana ollut Pekkaa, OH2TA. Tasaisen kilvan voitti Jari
pienemmillä virheillä. Arto, OH2KW; on kolmantena.

Perusluokan voitti - kukapas muu - taas Heikki, OH3JKV. Heikki olisi
sijoittunut kuudenneksi yleisluokan pienen tehon sarjassa.

Single bandit osoittivat taas suosiotaan. Single 80m - mestaruus meni
Martille, OH2BH; melko selvällä erolla Raunoon, OH5NBJ! Mutta Single 40m
voittikin sitten Rauno, OH5NBJ; itse vaikka kulutti runsaati aikaa 80
metrillä.

Uusien amatöörin luokan voitti Harri, OH6EDD; täysin virheettömällä
tuloksella! Hienoa!

Ainoa Second operator oli Marja tunnuksella OH1HAQ. Onneksi olkoon!

Portable-luokan voitti tietenkin Jukka, OH4MFA; tunnuksella OG4T.

YL-luokkaan osallistui peräti kuusi osanottajaa ja voiton vei kirkkaasti
Marita, OH5KIZ.

Tarkistuslokeja tuli kuusi kappaletta.

Tarkastusraportit kaikille!
Kaikille niile, joiden sähköpostin tiedämme, lähetämme henkilökohtaisen
tarkastusraportin kun myös CW- ja RTTY-osiot on saatu tarkistettua.
Tarkistusraportit tulevat pikimmiten myös kerhon kotisivulle www.oh7ab.fi.

*Seuraavassa olevat ovat ns. ennakkotulokset. Jos tarkastusraportin
saatuasi huomaat, että pisteesi on laskettu väärin, laita sähköpostia
osoitteeseen kalakukko at oh7ab.fi  Lopulliset tulokset vahvistamme vielä
ennen Riihimäöen kevätkokousta 20.4., jossa jaamme myös kalakukot ja muut
palkinnot.

Pohjois-Karjalan Radiokerho ry., OH7AB; kiittää osallistumisesta
Kalakukko-kilpailuun!
Kilpailutoimikunnan puolesta
Jari, OH2BU/OH7RF


Sarakkeet: Bruttokusot, M (virhe läh. nro); K (virhe läh. san); N (virhe
saatu nro); L (virhe saatu san.); A (vasta-asemilta ei lokia); B
(vasta-asemalla <=3 yhteyttä); X (ei lokissa); H ( hylätty yhteys);
yhteyspisteet; maakunnat 80m ja 40m ja yhteensä; maakuntapisteet ja
kokonaispisteet. Täydellinen analyysi tulee piakkoin www.oh7ab.fi -sivulle.*

  *
* *
* Yhteysmäärät Virheet *Yhteys* Maakunnat *TULOS*
 *
* *
* Br M K L N A B X H Y *pist.* 80 40 YHT *
* *
*
 *
* *A Yleisluokka yli 100W (Ison tehon luokka)*









*
*


*
* *
*
 *1* *OH2MA* 250 4 6 1 1 42 0 0 2 194 *2420* 19 18 37 *1480* *3900*
 *2* *OH2BU* 237 1 0 2 0 41 2 2 0 188 *2325* 19 18 37 *1480* *3805*
 *3* *OI7AX* 241 4 2 1 0 46 3 0 4 180 *2325* 19 17 36 *1440* *3765*
 *4* *OH1F* 223 0 2 0 0 59 1 0 0 161 *2220* 19 18 37 *1480* *3700*
 *5* *OH0PM* 223 1 1 0 0 49 2 0 0 170 *2220* 19 18 37 *1480* *3700*
 *6* *OH1NX* 212 1 1 1 1 37 1 0 0 170 *2100* 18 18 36 *1440* *3540*
 *7* *OH6RE* 207 1 0 1 5 34 0 2 1 163 *2005* 19 18 37 *1480* *3485*
 *8* *OH6RX* 191 1 0 1 0 32 0 0 0 155 *1880* 19 18 37 *1480* *3360*
 *9* *OH6MW* 172 1 0 2 0 16 0 1 0 151 *1685* 17 18 35 *1400* *3085*
 *10* *OH1LEG* 166 2 0 3 2 26 1 1 0 131 *1615* 17 17 34 *1360* *2975*
 *11* *OH6BA* 156 3 0 4 1 22 0 0 2 124 *1500* 17 17 34 *1360* *2860*
 *12* *OH5NE* 151 1 0 4 1 25 0 0 3 117 *1450* 16 17 33 *1320* *2770*
 *13* *OH2BCD* 128 0 0 0 1 14 0 1 3 109 *1235* 16 18 34 *1360* *2595*
 *14* *OG6N* 116 0 0 0 0 16 0 0 1 99 *1150* 17 17 34 *1360* *2510*
 *15* *OH4XX* 111 1 0 1 1 16 0 3 0 89 *1065* 17 17 34 *1360* *2425*
 *16* *OG1T* 100 0 1 1 0 14 0 1 1 82 *970* 17 14 31 *1240* *2210*
 *17* *OH6XY* 81 0 0 1 1 7 0 1 1 70 *780* 16 16 32 *1280* *2060*

  * *
*B Yleisluokka 100W tai alle*









*
*


*
* *
*  *1* *OH8L* 195 2 0 0 1 31 2 0 0 159 *1935* 19 16 35 *1400* *3335*  *2* *
OH9W* 194 2 0 1 2 21 0 1 2 165 *1885* 17 18 35 *1400* *3285*  *3* *OH2KW*
188 2 0 2 1 27 0 0 0 156 *1855* 17 18 35 *1400* *3255*  *4* *OH3LS* 157 3 1
1 1 26 0 3 2 120 *1490* 18 18 36 *1440* *2930*  *5* *OH6QR* 147 0 0 2 1 21 0
0 0 123 *1455* 18 18 36 *1440* *2895*  *6* *OH5UX* 150 0 0 2 0 23 0 0 1 124
*1480* 15 17 32 *1280* *2760*  *7* *OH5KIZ* 138 1 0 1 2 21 0 1 0 112 *1350*
16 18 34 *1360* *2710*  *8* *OH6M* 140 3 2 0 0 15 0 1 1 118 *1355* 16 16 32
*1280* *2635*  *9* *OH7MN* 145 0 0 2 0 17 0 0 5 121 *1390* 13 17 30 *1200* *
2590*  *10* *OH1B* 135 0 0 0 0 15 0 0 0 120 *1350* 15 16 31 *1240* *2590*  *
11* *OH3LUL* 114 1 0 0 0 9 0 0 0 104 *1135* 15 16 31 *1240* *2375*  *12* *
OG4T* 108 0 0 0 0 14 0 1 0 93 *1070* 14 17 31 *1240* *2310*  *13* *OI3V* 108
0 0 0 1 19 0 1 0 87 *1065* 16 15 31 *1240* *2305*  *14* *OH0RJ* 110 0 1 1 0
17 0 1 1 88 *1060* 15 16 31 *1240* *2300*  *15* *OH2LFM/4* 99 0 0 2 0 16 0 1
1 79 *960* 15 15 30 *1200* *2160*  *16* *OH7MFO* 87 0 0 0 1 4 0 1 0 81 *855*
13 15 28 *1120* *1975*  *17* *OH1UP* 80 0 0 0 1 3 0 0 0 76 *795* 12 16 28 *
1120* *1915*  *18* *OH6NPJ* 89 0 0 3 0 4 0 1 3 78 *835* 15 12 27 *1080* *
1915*  *19* *OH4JPS* 67 0 0 0 0 5 0 0 2 60 *650* 16 14 30 *1200* *1850*  *20
* *OH3WA* 74 1 0 2 0 5 0 0 0 65 *715* 14 14 28 *1120* *1835*  *21* *OG7M* 74
1 0 0 0 6 0 2 0 65 *715* 13 14 27 *1080* *1795*  *22* *OH7JR* 74 1 0 0 0 11
0 2 0 60 *715* 16 11 27 *1080* *1795*  *23* *OH8TP* 54 1 0 0 0 11 0 1 2 39 *
505* 9 17 26 *1040* *1545*  *24* *OH5MNJ* 51 0 0 0 0 6 0 0 0 45 *510* 10 14
24 *960* *1470*  *25* *OH6ALPO* 45 0 0 1 0 5 0 0 0 39 *445* 11 14 25 *1000*
*1445*  *26* *OH4MM* 56 2 0 0 0 4 0 0 3 47 *520* 15 7 22 *880* *1400*  *27*
*OH3KX* 44 1 0 0 0 2 0 1 0 40 *425* 9 14 23 *920* *1345*  *28* *OH2NT* 40 1
0 3 0 2 0 0 0 34 *380* 13 10 23 *920* *1300*  *29* *OH2JI* 51 0 0 2 0 3 0 0
1 45 *490* 15 2 17 *680* *1170*  *30* *OH2BTG* 35 0 0 1 0 3 0 2 0 29 *325*
11 8 19 *760* *1085*  *31* *OH2BFS* 29 1 0 0 0 6 0 0 0 22 *285* 10 9 19 *760
* *1045*  *32* *OH2CI* 29 0 0 0 1 3 0 0 0 25 *285* 9 9 18 *720* *1005*  *33*
*OH7FAE* 29 0 0 0 0 3 0 0 1 25 *280* 10 8 18 *720* *1000*  *34* *OH2NAF* 22
1 0 4 0 0 0 0 0 17 *195* 9 8 17 *680* *875*  *35* *OH2EK* 16 0 0 1 0 1 0 1 1
12 *135* 5 6 11 *440* *575*    * *
*C Perusluokka*









*
*


*
* *
*  *1* *OH3JKV* 155 2 0 1 0 26 2 2 0 122 *1515* 16 17 33 *1320* *2835*  *2*
*OH6FXL* 101 1 0 0 0 14 0 2 1 83 *975* 16 17 33 *1320* *2295*  *3* *OH6HLH*
103 0 0 0 0 12 0 1 1 89 *1010* 16 12 28 *1120* *2130*  *4* *OH6MJM* 88 1 0 1
0 15 0 0 4 67 *830* 16 15 31 *1240* *2070*  *5* *OH8UL* 86 0 0 2 0 10 0 1 0
73 *840* 8 16 24 *960* *1800*  *6* *OH6EDD* 55 0 0 0 0 4 0 0 0 51 *550* 15
15 30 *1200* *1750*  *7* *OH2FUZ* 56 2 0 3 1 3 0 2 6 39 *450* 15 13 28 *1120
* *1570*  *8* *OH7EBA* 41 0 0 0 0 3 0 1 1 36 *390* 9 10 19 *760* *1150*  *9*
*OH6FTR* 33 2 0 1 2 4 0 0 3 21 *275* 6 9 15 *600* *875*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*D QRP-luokka, teho 5 W tai alle*









*
*


*
* *
*  *1* *OH6HLH* 103 0 0 0 0 12 0 1 1 89 *1010* 16 12 28 *1120* *2130*  *2* *
OH8TG* 54 1 1 0 0 3 0 2 0 47 *510* 13 14 27 *1080* *1590*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*F Single band 80m*









*
*


*
* *
*  *1* *OH2BH* 135 4 0 0 0 23 1 2 0 105 *1310* 18 0 18 *720* *2030*  *2* *
OH5NBJ* 101 1 0 0 0 15 3 3 0 79 *975* 18 0 18 *720* *1695*  *3* *OH2LU* 96 1
0 0 0 13 0 0 0 82 *955* 17 0 17 *680* *1635*  *4* *OH6Y* 87 0 0 1 0 8 1 0 0
77 *865* 17 0 17 *680* *1545*  *5* *OH3HPV* 68 2 0 0 1 10 0 2 1 52 *635* 17
0 17 *680* *1315*  *6* *OH6FXL* 63 0 0 0 0 11 0 1 0 51 *620* 16 0 16 *640* *
1260*  *7* *OH2KI* 57 0 0 0 0 11 0 1 0 45 *560* 16 0 16 *640* *1200*  *8* *
OH7EBA* 21 0 0 0 0 2 0 0 1 18 *200* 9 0 9 *360* *560*  *9* *OH6LRL* 43 1 0 2
0 3 0 0 0 37 *415* 14 0 14 *560* *975*  *36* *OH8FAL* 20 0 0 0 0 3 0 1 0 16
*190* 11 0 11 *440* *630*  *
* *
*









*
*


*
* *
*  * *
*G Single band 40m*









*
*


*
* *
*  *1* *OH5NBJ* 93 1 0 0 0 15 0 0 1 76 *915* 0 18 18 *720* *1635*  *2* *
OH6TN* 67 1 0 0 0 9 0 0 0 57 *665* 0 17 17 *680* *1345*  *3* *OH6FXL* 38 1 0
0 0 3 0 1 1 32 *355* 0 17 17 *680* *1035*  *4* *OH2VB* 42 2 0 1 0 4 0 1 0 33
*385* 0 16 16 *640* *1025*  *5* *OH7EBA* 20 0 0 0 0 1 0 1 0 18 *190* 0 10 10
*400* *590*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*H Uusien amatöörien luokka*









*
*


*
* *
*  *1* *OH6EDD* 55 0 0 0 0 4 0 0 0 51 *550* 15 15 30 *1200* *1750*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*I Second operator-luokka*









*
*


*
* *
*  *1* *OH1HAQ* 25 0 0 1 0 3 1 0 1 19 *235* 12 0 12 *480* *715*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*J Portable-luokka*









*
*


*
* *
*  *1* *OG4T* 108 0 0 0 0 14 0 1 0 93 *1070* 14 17 31 *1240* *2310*  * *
*
*









*
*


*
* *
*  * *
*K YL-luokka*









*
*


*
* *
*  *1* *OH5KIZ* 138 1 0 1 2 21 0 1 0 112 *1350* 16 18 34 *1360* *2710*  *2*
*OH6LC* 74 0 0 1 1 6 0 0 1 64 *710* 15 11 26 *1040* *1750*  *3* *OH6JCK* 44
1 0 1 0 7 0 1 1 33 *410* 14 13 27 *1080* *1490*  *4* *OH1HAQ* 25 0 0 1 0 3 1
0 1 19 *235* 12 0 12 *480* *715*  *5* *OH6LRL* 43 1 0 2 0 3 0 0 0 37 *415*
14 0 14 *560* *975*  *6* *OH1MK* 24 0 0 0 1 0 0 0 1 22 *225* 12 0 12 *480* *
705*


More information about the CCF mailing list