[CCF] CCF:n Kontestimaraton 2014

Tomi Ylinen tomi.ylinen at luukku.com
Tue Jan 7 04:00:06 EST 2014


Tervehdys
Alempana jo Happy New Year SARGT RTTY -kisalla alkaneen ja ensi sunnuntaina NRAU-Balticilla jatkuvan Kontestimaratonin tämän vuoden säännöt.

Kilpailua junailee Kari OH2XX, jonka tavoite pitää tulostilanne paremmin ajan tasalle. Mietinnässä on esim. joku nettipalvelu jonne kilpailijat itse päivittäisivät tuloksiaan.

Kari kertoo varmaan lisää CCF:n reflektorilla.

Kiitokset ja tsemppiä vereksille voimille,

Tomi OH6EI &
CCF:n hallitus


Contest Club Finlandin vuosikilpailussa palkitaan suomalainen kilpailija, joka on vuoden mittaan osoittanut suurinta aktiivisuutta erilaisissa kansainvälisissä kilpailuissa. Tässä kisassa on mahdollisuus menestyä myös pienemmältä asemalta, jos on riittävän aktiivinen. Pisteitä antavia osakilpailuja on vuoden aikana yhteensä 34, joista
huomioidaan 18 eniten pisteitä tuottanut tulosta lopputulokseen. Kilpailuun voi OH-amatööri osallistua myös Suomen ulkopuolelta.

Osakilpailusta saa yhtä monta pistettä kuin kilpailija (single op -luokassa) on workkinut nettoqsoja. Poikkeuksena tammikuun lyhyet
osakilpailut, joissa P = Q*3. Osakilpailun maksimipistemäärä on 300, 500 tai 1000 pistettä. Eli 140 workittua qsoa antaa 140 pistettä, (tai
tammikuun lyhyissä kilpailuissa 3*140=420 -> 300). 530 qsoa antaa 300, 500 tai 530 pistettä kisasta riippuen. Tuhannen pisteen kisoja ovat SAC-
ja CQWW-kilpailut. Tasapisteissä lopputuloksen ratkaisee SAC:ssa workittu kokonaiskusomäärä (leikkaamaton). Jos tämäkin on tasan niin
CQWW:n qsot. 

Kilpailun pistemäärä perustuu osallistujien omaan ilmoitukseen ja näin ollen osallistujien rehellisyyteen. Ilmoitukseksi hyväksytään kilpailun
jälkeen meili OH2XX:lle (oh2xx at sral.fi). Laita sähköpostin otsakkeeseen oma kutsu, kilpailun nimi ja QSO-määrä. ja teholuokka HP (>100W) tai LP (<=100). Tietoja kerätään mahdollisuuksien mukaan myös postituslistoilta tai claimed score-listoilta, mutta oma ilmoitus on ensisijainen ja suositeltavin tapa toimittaa tuloksia. Viimeinen tulosten lähettämispäivä on 4.1.2015.

Pistetilannetta voi seurata CCF:n nettisivuilla, sähköpostilistalla, sekä mahdollisesti http://www.facebook.com/contestclubfinland?ref=ts&fref=ts.

Pokaali voittajalle sekä HP että LP luokissa jaetaan CCF:n tapahtumassa alkuvuonna 2015. Muita hyvin sijoittuneita palkitaan kunniakirjoin ja
erikoispalkinnoin. 

Kontestimaraton 2014 osakilpailut:

Tammikuu
SARTG New Year RTTY Contest: (P=Q*3) - max. 300 [on vain 3h kisa]
NRAU-Baltic CW (P=Q*3) - 300
NRAU-Baltic SSB (P=Q*3) - 300
CQ 160-Meter Contest, CW - 300

Helmikuu
CQ WW RTTY WPX Contest, RTTY - 500
ARRL International DX Contest, CW - 300
CQ 160-Meter Contest, SSB - 300

Maaliskuu
ARRL International DX Contest, SSB - 300
Russian DX Contest - 500
CQ WW WPX Contest, SSB - 500

Huhtikuu
JIDX CW Contest CW - 300

Toukokuu
ARI DX - 300
CQ-M - 300
CQ WW WPX Contest, CW - 500

Kesäkuu
All Asian DX Contest, CW - 300

Heinäkuu
IARU HF World Championship - 500
RSGB IOTA Contest - 300

Elokuu
European HF Championship - 300
WAE DX Contest, CW - 300
RDA Contest - 300
SARTG WW RTTY Contest, RTTY - 300

Syyskuu
All Asian DX Contest, SSB - 300
WAE DX Contest, SSB - 300
Scandinavian Activity Contest, CW - 1000
CQ Worldwide DX Contest, RTTY - 1000

Lokakuu
Scandinavian Activity Contest, SSB - 1000
JARTS RTTY - 300
WAG - 300
CQ Worldwide DX Contest, SSB - 1000

Marraskuu
Ukrainian DX Contest - 300
WAE DX Contest, RTTY - 300
CQ Worldwide DX Contest, CW - 1000

Joulukuu
ARRL 10-Meter Contest - 300
Stew Perry Topband Challenge - 300


More information about the CCF mailing list