[CCF] Kalakukossa yli 15.000 yhteyttä - lokit viimeistään huomenna lauantaina.

Pohjois-Karjalan Radiokerho OH7AB kalakukko2014 at gmail.com
Fri Apr 10 04:21:14 EDT 2015


Viime pääsiäismaanantaina pidettiin perinteinen "Kalakukko"-kilpailu. Kelit
eivät olleet parhaat mahdolliset, hieman vaimeat ja sporaadiset, mutta 40 m
oli hyvässä kunnossa. Kahdeksallakympillä oli kohtuulliset lähikelit mutta
pitkissä yhteyksissä oli tahkomista. Erityisen ilahduttavaa oli uusien
radioamatöörien runsas määrä joka lupaa hyvää kotimaisten kilpailuiden
tulevaisuudelle.

Osanottajia kolmessa osakilpailussa oli tulleiden lokien mukaan hieman yli
200. Puheella suurin yksittäinen yhteysmäärä on 250 ja CW:llä 154.
RTTY-sääntöjä muutettiin niin, että kilpailuun saatiin vähän enemmän
"tohinaa". Muutos on saanut pääosin kiitosta ja kärkiasemalla on lokissa 66
yhteyttä - uusi ennätys sekin.

Kilpailussa pidettiin yhteensä arviolta 15.300 yhteyttä ja 150 tulleessa
lokissa on tähän mennessä ollut yhteensä 11.000 yhteyttä.  Kasvua viime
vuoden kusomäärään (12.181) on yli 3.000 eli noin 25%. Paperi- tai
skannattuja lokeja on tullut jo 25 kappaletta. Järjestäjät kelpuuttavat
myös lokit, joita ei ole puhtaaksikirjoitettu.

Kalakukossa ei ole lokipakkoa eikä vasta-asemaa rangaista tai sakoteta
lähettämättömästä lokista. Jos kuitenkin haluat auttaa tarkastuksessa,
saada tunnuksesi näkyviin tulosluetteloon tai vaikkapa vain katsoa kuinka
hyvin onnistuit kilpailusanomien lähettämisessä tai vastaanotossa, lähetä
lokisi viimeistään huomenna lauantaina 11.4. sähköpostilla osoitteeseen
kalakukko at oh7ab.fi

Kaikille lokinsa lähettäneille lähetetään yksityiskohtainen
tarkistusraportti, josta kuso kerrallaan näkee mahdolliset virheet
yhteyksissä.  Kilpailun tulosten läpinäkyvyys ja luotettavuus taataan
julkistamalla kaikkien kilpailuun lokinsa lähettäneiden - paitsi
tarkistuslokin lähettäneiden -  lokit kerhon kotisivulla tulosten
valmistuttua.

Säännöissä mainittu UA9QCQ-robottipalvelu ei valitettavasti toimi joten
pyydämme lokit yllämainittuun sähköpostiosoitteeseen.

Pohjois-Karjalan Radiokerho ry., OH7AB; kiittää kaikkia kilpailuun
osallistuneita mukavasta koitoksesta.


Pohjois-Karjalan Radiokerho ry., OH7AB


More information about the CCF mailing list