[CCF] WRTC:sta

Ilkka Korpela Ilkka.Korpela@Helsinki.fi
Mon, 31 Jul 2000 13:47:22 +0300


Hei

Olympialaisiin lähetetään 100 metrin matkalle 10.50 miehiä,
jotka juoksevat kerran. Mutta kisoihin tullaankin "turistina",
kokemaan ja näkemään. Itse olen joskus ollut mukana urheilijana
EM- ja PM-tasolla (ammunta) ja kyllähän se harmittaa, kun jää 
alkueriin tai töppää ensimmäisessä lajissa niin että valmentaja 
laittaa sinut "vilttiin" - joskus vuoden tai pidempi harjoittelu
valuu hukkaan - saati ettet edes pääse koko kisoihin tyrittyäsi
karsinnoissa.
Yleensä halukkaita riittää. Jos pidämme osanottajamäärän kurissa,
esim. 30 joukkuetta, pystyisimme myös spronsoroimaan matkoja sellaisten
maiden/nuorten edustajien kohdalla, joiden osanotto jäisi siitä kiinni.

Esittämässäni vaihtoehdossa _kaikki_ saavat lopulta kisata.
Eivät tosin enää WRTC-kisan voitosta, vaan OG/OJ/OF/OH -asemana
jonkun (OH:n) QTH:sta QRP/QRO/MOST/MOMT/SOAB -luokassa tai sitten
vain seurata kisan kulkua turistina.

Kyllä _olet_ oikeassa Timo siinä, että tavoittelemme radiourheilulle
näkyvyyttä leirin (vertauksesi maatalousnäyttelyyn) yhteydessä. Jos
kuitenkin
4 tunnin iltasprintti (johon on mahdollista helposti värvätä 300-
400 vasta-asemaa mainonnalla, varmasti heti alkuun 50 S5-asemaa)
johtaa siihen, että "väärät" asemat pääsevät jatkoon niin toki
tuolloin koko konsepti joutaa hylättäväksi/viritettäväksi.

Esityksen toisena tavoitteena oli vähentää asemien/kuljetusten parissa
tehtävää työtä/hankintoja. Jos asemia on ne kymmenen, voidaan ne
varustaa
kenties vähän paremmin. Esityksen taustalla on myös pieni pelko siitä
että tekemistä on niin paljon ja _tekijöitä_ (en puhu neuvonantajista)
niin vähän.

Toinen vaihtoehto siis on hankkia asemia (käytännössä Etelä-Suomesta)
joihin asennetaan QTH:t tasapäistävät antennit. Jos asemat
"normalisoidaan"
jotenkin esim. QTH:n suhteen (toinen savikolla, toinen järven rannalla,
kolmas harjulla), niin siinä riittää 50 aseman suhteen hommaa.
Heinäkuussa
yö on niin lyhyt, ja aurinko matalalla, että N/S -suunnassa asemat
saisivat 
olla aika samalla latitudilla. 

Tuomarit työskentelisivät taustalla vähän samaan tyyliin kuin
nyrkkeilyssä - "menikö oikea suora perille vai ei"  eli oliko
qso rookeri vai ei - ja pisteet sen mukaan. Tällä tavalla score
olisi selvillä _heti_ kun kello lyö täyteen.

Ja pannaan kunnon palkinnot houkutukseksi, jos Sloveniassa
ainoa palkinto (kompensoimaan kilpailijoiden rahallista uhrausta)
oli workkimisen ilo.

Ilkka





Klimoff Timo wrote:
> 
> Toivottavasti seuraavat WRTC-kisat pidetään Suomessa. Siitä tulisi
> mielenkiintoista.
> 
> Ilkan sääntöehdotuksesta olen kyllä aivan eri mieltä. Nuo säännöt kuulostivat
> jonkun qsopartyn tai maatalousnäyttelyn säännöiltä. Minä en ainakaan olisi
> lähtenyt Sloveniaan kilpailijana jos olisi huonoimmassa tapauksessa
> kilpailuaikaa ollut 4 tuntia! S5:ssa workittu 20 tuntiakin oli liian vähän kun
> sinne asti oli päästy.Ja toisaalta - mistä vasta-asemat keskiviikkona/torstaina?
> WRTC2000-kilpailun Top 6 viimeisen tunnin perusteella olisi esimerkiksi:
> EA3NY/EA3KU
> K1DG/K1AR
> PP5JR/PY2NY
> SP8NR/SP9HWN
> YT1AD/YU7NU
> Tuota toista joukkuetta lukuunottamatta kuitenkin olivat lopulta sijoilla
> ynnämuut ...
> 
> Omia mietteitäni:
> 
> 53 asemaa tai vähemmän ... (mutta onko sillä järjestelyiden kannalta merkitystä
> onko asemia 40 tai 53?) Täytyy ottaa kuitenkin huomioon että halukkaita
> osallistujia on todennäkäisesti pari sataa. Olympialaisissakin on kenialaisia
> hiihtäjiä...
> 
> Kilpailusta:
> * Normaalin IARU-kilpailun yhteydessä. Ehkä WRTC-asemista voisi kisassa saada
> jonkinlaisen bonuspisteen? Tai antaa niille HQ-status?
> * Ei rest perioideita tai ehkä yksi tunnin mittainen ongelmatilanteiden varalle
> * lokien tarkistus suomalaisvoimin - kisan jälkeen "claimed scores" esille!
> * kutsut mallia 2 x 1 + erikoisprefiksi ( OJ?)
> * kertoimina zonet + HQ-asemat per bandi per mode
> * asemat joko "riisuttua mallia" eli 8 bandin kepit kaikilla tai sitten
> tribander + langat esim. 18 metrin korkeudessa
> 
> 73 de OH1NOA
> 
> --------------------------------------------------------------
> Timo Klimoff, yritysneuvoja/Business Adviser
> Satakunnan TE-keskus - Yrityspalvelu ENTER
> email: timo.klimoff@te-keskus.fi
>        oh1noa@qsl.net (home)
> WWW:   http://www.te-keskus.fi
>        http://www.ypenter.fi
> --------------------------------------------------------------
> 
> --
> FAQ on WWW:               http://www.contesting.com/ccffaq.html
> Submissions:              ccf@contesting.com
> Administrative requests:  ccf-REQUEST@contesting.com
> Problems:                 owner-ccf@contesting.com

-- 
Ilkka Korpela
Metsävarojen käytön laitos
PL 24 
00014 Helsingin yliopisto
p. 09-1917668, f. 09-1917755
http://www.helsinki.fi/~korpela

--
FAQ on WWW:               http://www.contesting.com/ccffaq.html
Submissions:              ccf@contesting.com
Administrative requests:  ccf-REQUEST@contesting.com
Problems:                 owner-ccf@contesting.com