[CCF] kalakukko logs

Tapani Juhola Tapani Juhola" <tapani.juhola@kolumbus.fi
Wed, 03 Apr 2002 21:36:11 +0200 (WET)


Hei, Kaikki.

Hyvä, kun jollain muullakin on kysymyksiä säännöistä eikä vain minulla.

Koetin minäkin saada kilpailun organisoijia kiinni ennen Kalakukkokisaa, 
kun RA 3/2002:n säännöt näyttivät kummallisilta.

Ajattelin, että yleisten OH-kilpailujen  sääntömuutosten tavoitteena 
oli antaa pileuppien pitäjille enemmän workittavaa sillä, että aikajaksot 
lyhennettiin tunnista puoleen tuntiin, jolloin olisi parhaassa tapauksessa 
mahdollista päräyttää 200 QSOa. Siis että saman aseman voisi workkia 
peräti 8 kertaa. Säännöissä puhutaan kuitenkin ikäänkuin 'vanhana jäänteenä' 
edelleen 4 QSO:sta saman aseman kanssa, mikä tuntuisi hassulta. Siinähän 
palataan itse asiassa vanhaan käytäntöön!

Ajoimme kerhoasemaluokassa OH2AG:ltä niin workimme Multi/Multina 
kaiken mikä vastaan tuli eli kummaltakin bandilta max. 4 kertaa/asema. 
Tosin tulos jäi varsin laihaksi, kun edelleen valtaosa asemista 
noudatti 80-40-40-80 järjestystä. 

Toinen kysymys koski maakuntabonuksia, mutta tarkempi lukeminen 
paljasti, että ne taas laskettiin vain kertaalleen/bandi, mikä on 
varsin järkevää.


73 ja hauskaa lokintekoa.
Tapani/OH2LU






On Wed, 3 Apr 2002 10:16:32 -0600, Poyhonen, Mikko (FI36) wrote:

>
>Juu.. no hitsi noin siinä taitaa käydä. kerrointen siirto tosiaan
>epäonnistuu ja M/M workkiminen kärsii.  Tätähän pitää oiken arsimoida.
>Sanakin on vapaa.
>
>Mikko, -4xx
>
>-----Original Message-----
>From: Juha Rantanen [mailto:oh6xx@sral.fi]
>Sent: 3. huhtikuuta 2002 15:30
>To: Mikko.Poyhonen@honeywell.com; ccf@contesting.com
>Subject: Re: [CCF] kalakukko logs
>
>
>Mites jos on esim ensin workkinut OH7XXX:n 80m:llä kertoimena PK ja sitten
>ajaa samalla periodilla 40m:llä saman aseman OH7XXX kertoimeksi PK niin
>saako kertoimen pitää mutta qsopisteet nollaan? Tässä oletuksena että ei saa
>enää loppukisan aikana ajettua 40m:llä PK- kerrointa. Eli PK jää puuttumaan
>mikäli tätä ei saa laskea.
>
>Juha OH6XX
>----- Original Message -----
>From: <Mikko.Poyhonen@honeywell.com>
>To: <ccf@contesting.com>
>Sent: Wednesday, April 03, 2002 2:18 PM
>Subject: [CCF] kalakukko logs
>
>
>>
>> Moro,
>>
>> Virallisena Kalakukko 2002 sähköisten lokien vastaanottajana olisi pari
>> juttua.
>>
>> 1. Toivomus: Sähköpostin otsikko (subject)-kenttään selvästi aseman kutsu,
>> luokka ja mode esim: OH4XX, Yleisluokka 100 W, SSB Helpottaa lokein
>> järjestämistä.
>>
>> 2 Huomioitavaa: Moni on varmaan käyttänyt fintestiä ja sen huono puoli on,
>> että jaksot & kertoimet lipsahtavat helposti väärin. Huomioikaa, että
>saman
>> jakson aikana voi saman aseman workkia vain kerran, eli jos pidät
>1.jaksolla
>> qson  80:llä aseman OH7XXX kanssa niin et voi pitää enää toista qsoa
>40:lla
>> saman 1. jakson aikana OH7XXX:n kanssa, sillä se on duplikaatti. Joten
>> kannattaa olla tarkkana ko asian suhteen.
>>
>> 3.Muuta: Sääntöjä voi vielä tavata
>http://www.sral.fi/testit/4/kalaku02.htm
>>
>> tämmöstä tälläkertaa es 73
>>
>>
>> Mikko OH4XX
>>
>>
>>
>>
>> _______________________________________________
>> CCF mailing list
>> CCF@contesting.com
>> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF@contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF@contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf