[CCF] olihan kuso roger - olihan?
Ilkka Korpela
Ilkka.Korpela at Helsinki.fi
Mon Dec 5 02:41:55 EST 2005
Quoting jukka.klemola at nokia.com:
Mahdollisille keskustelua seuraaville:
Prosenttini 6-10 % viittaa scorenpudotukseen;
ei virheellisten kusojen osuuteen, nämä ovat
eri asioita. Jukka voisi valaista, kun tuntee
näemmä asiaa pintaa syvemmälle. On olemassa
erilaisia yhtälöitä, joilla virheistä rangaistaan,
ne kai soveltavat jotain filosofiaa.
Rapatessa roiskuu, mutta lopputuloksien mukaan
jaetaan sijat. Ne, joilla rapa roiskuu kärsivät
tarkastuksissa - meikäläinen etunenässä, jolla
on aina roiskunut, esim. Morse-merkit "6" ja "7"
menevät aina sekaisin. Laskin joskus statistiikkaa
UBN:stä ja päädyin noin 3-4 "ongelmamerkkiin".
Moni tulos, jonka olen kirjannut nimiini on pudonnut
sen 10 % ennen liuskoille
päätymistä. Joskus 1990-luvun lopulla halu (menestymisen) pitää
kuso jonkun kertoimen kanssa oli niin kova, että
oikeasti kyse oli SWL-luokkaan osallitumisesta :)
Niinpä 1998 sain yli 20% pudotuksen ja huomautuksen - rivien
välissä - että moinen ei käy, sen koommin ovat pysyneet
alle 10:ssä, kun hiffasin mistä oli kyse.
UBN-tarkistus oli tehokas kohdallani tuolloin, ja karsi
vääryydet. Kaiken voi näemmä kiertää ja kilpajuoksu
on valmis. Oli mukava, kun Jukka managerina kertoi
tästäkin asiasta mielipiteensä ja tietonsa kaikille. Tätä
halusinkin.
ILKKA
More information about the CCF
mailing list