[CCF] radio(urheilu)

Ilkka Korpela Ilkka.Korpela at Helsinki.fi
Sat Dec 8 13:57:26 EST 2007


Urheilun periaatteisiin kuuluu, että se olisi reilua. Edes
jossain mielessä. Silloin radiourheilu olisi reilua. Nuo-
rempana v..tti, ja se laittoi tsemppaamaan vielä enemmän,
kun koskaan ei ollut käytössä sitä kalustoa kuin oli sen ajan 
(1985-1995) ykkösasemilla. Silloin ei ollut tälläistä reflek-
toria, jolla kitistä. Muistanen, ettei kotimaan kisoissa ollut
100 w luokkaa. Piti köyhän koululaisen tehdä pl519 putkista 
linukkakin, ..kele. Jotkut ajoi 4cx5000:lla, mistä lie BC-radiosta
ylijäämääräiseksi jäänyt,..kele. Lankabiimiin oli varaa, kun
piti saada kaksi suuntaa jne. Se sitten roikkui kerhon mastosta
kunnes koksi tarttui ohiajavaan rekka-autoon. Kerho tarjosi maston
ja 220 V.

Meillä on monta hyvää esimerkkiä asemista, joita on kohtuurahalla,
pitkällä juoksulla, yhdessä tai yksin, vuosikausia kehitetty iskukykyisiksi 
SOSB, SOAB, MOST jne. asemiksi. Se on osa tätä hommaa - urheiluna.
Sitten on hirmuasemia, meillä ja maailmalla. Joidenkin unelmien
toteutumia.

Tämä ajatus "jokkisluokasta", jota esitetään - Minusta se on hyvä, kun
sen säännöt oikein (ja miksei CCF-vetoisesti) kirjataan. Halpoja kilp. 
muotoja ovat myös netin CW- kopituskisat tai ccf-risteilyn pileuppi.

Jos nyt kuitenkin kitisen ja kerron että nykyään mua hatuttaa ilmiöt:

- kaveri ajaa SOSB tai SOAB, on äänessä 48 h, mutta itse asiassa
  kavereita onkin kaksi!
- kaveri ajaa 165 maata ja 39 zonea ja ilmoittautuu NON-assisted
  M/M ja M/2 asemat samalla suunalla ajavat 155/38.
- kaveri ajaa 5 kW, kumpaankin antenniin, siis ylitehoa yli neulan-
  paksuuden verran tehomittarin näytöllä. Yli 3dB:n mittausvirheitä
  ei minusta pitäisi nykymittareilla tulla! 

Urheilu ei ole aina reilua. Mm. yksi vain voi voittaa. Koetan sitä
opettaa jälkikasvulleni, jotka on 3-6 v. 

ilkka, OH1WZ



Ilkka Korpela
http://www.helsinki.fi/~korpela


More information about the CCF mailing list