[CCF] Galluppia OH-kisoista

Timo Törö Timo.Toro at ibb.fi
Sat Jun 9 01:05:59 PDT 2012


Kai tässä uskaltaa sanoa mielipiteensä, kun 
kerran 90% muistakin konmmentoijista on yhtä 
epäaktiivisia kuin minäkin.

Arit lienevät poikkeus tosin.

Eli tämä vanhojen hyvien aikojen haikaileminen ja 
muukin oikeoppisuus jääköön taakse. Skimmerit 
kehiin, kuhan se on oma eikä jaettu!

Pienenä anektoottina vielä. Eräs TUNNETTU ja 
paljon voittanut kontesteri kertoi minulle kuinka 
häneltä kysyttiin voiko CQ-kisassa sallia jonkin 
teknisen avun (lienee ollut skimmeri, en muista) 
Hän kertoi vastustaneensa vaikka ei tiennyt mistä 
oli edes kyse! Samaa vastustamista tämäkin on 
täällä.

Lopetaan tämä jankuttaminen ja mennään russian 
kontestin tyyliseen kilpailemiseen.

Timo, --5kw


At 21:07 +0300 8/6/12, Ari Pietikäinen wrote:
>Samapa tuo vaikka sallittaisiin.
>
>Joskus kauan sitten kisoissa mitattiin lähinnä kykyä kopittaa omin korvin
>radiosta tulevaa audiota, lukea keliä ja osata tasapainottaa S&P ja oman
>huutamisen suhdetta. Nykyään itse sanomanvaihto on lievästi sanoen vähemmän
>haastavaa ja kelit ja kutsut kirjeenvaihdosta päätellen monella
>operaattorilla näkyvät skriinillä. Nähtävästi mitataan jotakin muuta.
>
>Luki säännöissä mitä vaan, joku niitä voi kumminkin rikkoa kiinni jäämättä.
>
>Jäärä-kaartiin lukeutuvana moinen toki voisi minua harmittaa enemmänkin,
>mutta enpä ota turhaa stressiä, vaan workin ihan perinteisin menetelmin.
>
>Eikös tämä kumminkin ole vain harrastus??
>
>Veikkaan tosin, että näin vähillä vasta-asemilla ei teknisillä täsmäaseilla
>(siis radion ja antennikaluston lisäksi) ole juurikaan merkitystä -
>useimmiten ainakin omalla kohdallani pitämättä jääneet kusot ovat plokkaajia
>jotka eivät haaviin tarttuneet tai sitten keleistä johtuvista syystä eivät
>kerta kaikkiaan ole olleet workittavissa eikä niinollen tulokseni olisi
>moisista vihjetiedoista muuttunut miksikään. Isommissa kisoissa epäilemättä
>tilanne on toinen.
>
>Perinteistä viiden kirjaimen kiertävää sanaa ääkkösineen kaiholla kaivaten;
>"HÄÄYÖ" oli muuten aika hyvä - ei tullut montaa kertaa oikeassa muodossaan
>takaisin, jos kertaakaan.
>
>T/Ari oh2bsi
>
>-----Alkuperäinen viesti-----
>Lähettäjä: ccf-bounces at contesting.com [mailto:ccf-bounces at contesting.com]
>Puolesta Esa Korhonen
>Lähetetty: 8. kesäkuuta 2012 12:58
>Vastaanottaja: ccf at contesting.com
>Aihe: Re: [CCF] Galluppia OH-kisoista
>
>Rehellisesti sanottuna: olen vanha jäärä (old school) joka tykkäisi siitä
>että jokainen etsisi workittavat asemansa ja kertoimensa vain ja
>ainoastaan itse radion nuppia (nuppeja) pyörittämällä.
>
>Itse luotan enemmän B-VFO'sta itse kuulemaani signaaliin kuin B-VFO'n
>bandikartassa näkyviin kutsuihin. Niissä on aivan liikaa virheitä joka
>tapauksessa ja sokea "click-work-log" -kuso on liian monesti sanonko mitä.
>Näin on ollut jo yli vuosikymmenen enkä usko ajatusmaailmani enää tästä
>muuttuvan.
>
>Nykyteknologiaa ei kuitenkaan voi vastustaa joten hyväksyn kontestiasemalla
>sijaitsevan skimmerin käytön. Sen tieto on oikeellista ja kuten sanottu, sen
>käyttöä on mahdotonta seurata.
>
>Klusteri edelleen pannaan, paikallinen skimmeri hyväksyttäköön. Mutta syytä
>mainita säännöissä.
>
>Esa OH7WV
>
>
>________________________________
>  From: Jari Ojala <jari.ojala at kotinet.com>
>To: Tomi Ylinen <tomi.ylinen at luukku.com>; ccf at contesting.com
>Sent: Friday, June 8, 2012 5:40 PM
>Subject: Re: [CCF] Galluppia OH-kisoista
>
>Olen puolustanut johdonmukaisesti skimmerien käyttöä, en ymmärrä miksi
>nykytekniikkaa ei voisi
>käyttää? Samalla pitäisi kieltää PC:n käyttö lokien pitoon, erilaiset DVK:t
>yms...
>
>Miksi kieltää missään kilapailussa väline, jos koko asemaa kuitenkin
>hallitsee operaattori yksin!
>Russsian DXC on hyvä esimerkki kisasta, jossa ei turhaan rajoiteta
>tekniikkaa.
>
>Raja pitäisi kulkea siinä, että skimmeri on omalla asemalla, eikä missään
>hevonkuusessa. Itse en koskaan
>anna kisan aikana skimmeri spotteja nettiin, suljen portit visusti!
>
>Klusteria pidän kylläkin jo kyseenalaisena, koska spotit ei ole kotoisin
>omalta saitilta!
>
>Jari
>
>
>----- Original Message -----
>From: "Tomi Ylinen" <tomi.ylinen at luukku.com>
>To: <ccf at contesting.com>
>Cc: <fin-ham at sral.fi>
>Sent: Friday, June 08, 2012 9:30 AM
>Subject: [CCF] Galluppia OH-kisoista
>
>
>"Yleistä
>Yhteyksien tarkistaminen ja lokien korjailu vasta-asemien kanssa kilpailun
>ulkopuolella on
>kielletty. Kilpailusuoritus voidaan hylätä sääntöjen vastaisen toiminnan,
>epäurheilijamaisen
>käytöksen, tiettyjen asemien suosimisen, tahallisen häirinnän, lokien
>vilpillisen manipuloinnin tms.
>seikan takia. Lopullisista tuloksista vastaa kilpailun järjestäjä."
>
>Noin Sainion säännöissä.
>
>Kysymys: rikkooko skimmerin käyttö tuota sääntöä?
>
>Pitäisikö skimmerien tai dx-klusterin käyttö kieltää ihan säännöissä
>mainiten?
>
>Vai pitäisikö ne sallia?
>
>t Tomi OH6EI
>Vastaukset reflektorille tai intiimisti oh6ei at sral.fi
>
>
>
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF at contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
>
>-----
>No virus found in this message.
>Checked by AVG - www.avg.com
>Version: 2012.0.2178 / Virus Database: 2433/5054 - Release Date: 06/07/12
>
>
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF at contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF at contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
>
>_______________________________________________
>CCF mailing list
>CCF at contesting.com
>http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf



More information about the CCF mailing list