[CCF] Mallia jenkkilän kotimaan kisasta

Juha Rantanen oh6xx at sral.fi
Mon Nov 5 03:23:08 EST 2012


Yksi mikä vaikuttaa on kilpailun mainostaminen. Jos järjestäjä puffaa
kisaa viikkoja etukäteen niin se pysyy ihmisten mielessä ja jopa
satunnainen osallistujakin saattaa muistaa kisa-aamuna laittaa radion
päälle. Mainostamatta ei yksikään kilpailu kerää kovinkaan suurta
kiinnostusta.

t. Juha Oh6XX

5. marraskuuta 2012 9.14 Tomi Ylinen <tomi.ylinen at luukku.com> kirjoitti:
> Terve
> Enpä itsekään ollut syysottelussa.
>
> Lähettämättömistä lokeista on hieman vaihtelevia käytäntöjä: Kalakukko hyväksyy kaikki kusot. Sainiossa saa täydet pisteet jos tunnus esiintyy kymmenessä lokissa. Kesäkisassa ja CCF joulusprintissä saa puolet pisteistä.
>
> Sainion ja joulukisan tarkastajana olen huomannut, että lähettämättömiä on kuitenkin vähän.
>
> Kun tekee lokin tietokoneella, sen lähettäminen on helppoa.
>
> CCF:n hallituksessa ollaan suunnittelemassa OH-kisojen aktivointiprojektia ensi vuodelle. Katsotaan mitä keksitään.
>
> Kisan tekevät osallistujat, eli tässä asiassa ollaan kaikki vastuussa. Jos kollektiivisesti voihkitaan ja ajatellaan että OH-kisat näivettyvät, niin sehän toteutuu. Toisaalta se toimii myös toisin päin, kun aktiviteetti lisääntyy niin hauskuus lisääntyy, jolloin taas aktiviteetti kasvaa.
>
> t Tomi OH6EI
>
>
>
> Marko Juuso kirjoitti 04.11.2012 kello 18:42:
>> At 13:18 4.11.2012, Pertti Paalanen wrote:
>> >
>> >Olen samaa mieltä, jos osallistujia halutaan, ei lokipakkoa.
>> >Viitosten Syysottelun 2012 säännöistä, en löydä
>> >mainintaa lokipakosta, tai edes pakollisesta viidestä lokillisesta
>> yhteydestä.
>> >
>> >Maakunnnan ainoalle asemalle jopa järjestäjä lisää ko. maakunnan pisteet.
>> >73, Pertti OH5TQ
>>
>> Juu, ei ole lokipakkoa eikä viidestä lokillisesta yhteydestä, on kohta:
>>
>> Yhteyspisteet: Jokaisesta täydellisestä
>> yhteydestä kilpailija saa 10 pistettä. Jos sanomassa on
>> virhe tai vasta-aseman loki puuttuu niin yhteyden
>> arvo on 5 pistettä. Virhe aseman kutsumerkissä
>> mitätöi yhteyden pisteet kummallakin asemalla.
>>
>> ..eli jos loki puuttuu niin saa vain sen 5 pojoa, kiinnostaa varmaan
>> "kunnolla" osallistuviakin.
>>
>>
>> 73 de Marko, oh8kvy
>>
>>
>> _______________________________________________
>> CCF mailing list
>> CCF at contesting.com
>> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf
> _______________________________________________
> CCF mailing list
> CCF at contesting.com
> http://lists.contesting.com/mailman/listinfo/ccf


More information about the CCF mailing list